1. KADOTETTUA VANHEMMUUTTA, JOHTAJUUTTA ETSIMÄSSÄ
Päivä keisarina
Sen jälkeen, kun olin asettunut kaikkien hyvien asioiden puolelle ja kaikkia pahoja asioita vastaan ja kun tämän löytöni sielulliselle taivaalle nostattama Aurinko oli hetkessä värjännyt mieleni lihakset kauniin ruskeiksi, astuin esiin, katsoin kansalaisiani, ja lausuin näin sanoen:
Ettekö ole kuulleet mielipuolesta, joka esitti edistyksen olevan taantumuksen voima! Hän kulki keskuudessanne ja hämmästellessänne hänen puhettaan, vastasi hän teille: Taantumusta te vastustatte kaikki, sillä taantumus on pukeutunut mustaan asuun sekä kypärään ja komentaa tavalla, jota ette voi hyväksyä. Edistystä taas te kannatatte rintanne löytämisen riemusta paisuen. Mutta, sisaret ja veljet, antakaa minun puhua. Sen taantumuksen jälkeen tulee todellinen taantumus, joka ei ole niin typerä, että antaisi itsensä tunnistettaman. Tämä taantumus on kulkeutunut edistyksen sisälle, oi kuulijat. Katsotte sitä edistyksenä, ette näe sitä taantumuksena, pimeytenä, joka se on. Niinpä se riehuu avaruuden kasvoihin verhoutuneena vapaana maailmassa kaiken tukenne saaden ja enemmänkin. Ja vasta kun se on tuhonnut teidät ja maailmanne ja ruumiinne makaavat löyhkäävinä tantereilla petohyönteisten kuhistessa niiden ympärillä, se tekee, kuten jokainen aito sodanjohtaja: se ratsastaa paikalle voittajanratsuin ja näyttää itsensä iltaiselle maisemalle, jonka autereessa se kylpee.
Lopetin puheen, nousin muutaman askelman takanani olevan valtaistuimeni luo ja istahdin puheestani varmaa voimaa nauttineena. Näytin palvelijalle merkin, että hän voisi tuoda kirjurin muistiinmerkitsemän äskeisen puheeni, jotta allekirjoittaisin sen keisarillisella nimelläni Petri Ensimmäinen ja Viimeinen Suuri.
Kansalaiset katsoivat minuun ammottavin silmin, ja heidän työn uurtamilta kasvoiltaan näin tunteen ja ajatuksen liikahduksen kuin unen katkon. Katsoin palatsin muureille ja varmistin jousimiesten valmiuden kuohunnan varalta. Ylimmällä vartiotornilla tarkkaileva sadanpäämieheni kumarsi mietteliäästi.
Jotakin kansassa oli epäilemättä herännyt, liikahtanut kuin tulen sulattama vesi jääkimpaleessa, mutta elämän raskaus ja ankarat olot suojasivat kansaani siltä, että se olisi voinut ymmärtää puheeni sisällön täydellisesti. Olihan tuo puhe kuluttavaa tulta ja sen soihtu valaiseva elävässä sielussa. Olin armollinen ja laupias, ja samalla, kun kansaa kohtaan kokemani myötätunto pakotti minut antamaan totuuden sanan virrata huuliltani lausuin toiveen, että kansa tulisi oman elämänsä suomin turvavarustuksin kätkeytymään sanojeni poltteelta.
Valtakuntani nimikkolintu lensi kevein siivin ja teki kaksi ympyrää palatsin pihan yllä ennen kuin se laskeutui viereeni ja pudotti nokastaan viestin.
Hylätyt päivät, valloitetut valtakunnat
Kauteni neljänteen laskuun tultaessa oli elämä valtakunnassa etsiytynyt kuin vesi uomaansa. Myös oma elämäni oli vaatetettu harkittujen hovitapojemme uljaaseen mutta turhaa koreutta karttavaan pukuun.
Milloinkaan ei aamuaurinko ollut löytävä minua makuultani. Ensisäteen leikatessa huoneeseeni olin jo virkistäytynyt palvelijan tyköni tuomissa kahdessa kultaisessa vadissa suloisesti laineilevan lähdeveden avulla, suorittanut notkeuteni yllä pitävät voimailuliikkeeni ja kulkenut työpöytäni äärelle. Siellä odottivat kuuliaiset kahdeksan, kirjoittajat, jotka kopioivat jokaisen sanani, joista kukin oli osa kahdeksaa eri lausetta ja nuo kahdeksan eri lausetta eri tapaisia viestejä eri tahoille.
Aamupäivä sujui tämän toistuvan työn merkeissä. Juuri ennen puolen päivän lyöntiä päälakeija soitti kongia, joka oli merkki keskipäivän leijanlennätyksestä sekä sen jälkeisestä keittohetkestä. Olin näet määrännyt valtakuntaan tavan, jonka mukaisesti jokaisen vapaan kansalaisen oli koettava kerran päivässä lento, nousu taivaan pilvien luokse leijaa lennättämällä. Vaatimattoman keiton nautittuani palasin työhuoneeseeni. Otin vastaan lähetystöjä, valtakunnan rajalla sijaitsevan leijavalmistamon johtajan huolineen, ystävällisten naapurivaltioiden edustajat ja valtiomme lapsukaisia, jotka tahtoivat tulla koskettamaan sen johtajan lihaksikasta kehoa. Otin nuo viimeiset usein syliini, kohotin heitä korkeaa kattoa kohti ja kuljetin puoliympyrän muotoisen ikkunan luo, jonka takaa paljastui pastellimaisen pehmeä alanne.
Ahkerointi jatkui myöhään iltaan, nuo keskustelut, vastaanotot, leijain valmistamisessa antamani neuvot, lasten kasvattaminen, viestien sanelu. Vihdoin päivän jo hämärtyessä saatoin suoda itselleni hetken levon. Käyskentelin silloin palatsin parvekeulokkeelle, nautin minulle tuotua haaleaa vettä, johon oli puristettu sitruunaa. Usein tuossa raukeudessa pyysin tallimestaria tuomaan ratsuni satuloituna jotta saattaisin paeta alanteelle vahvistaakseni kehoni taipuisuutta.
Sellainen oli työpäiväni, päivästä ja viikosta toiseen, vuosi vuoden jälkeen, ehyt, tarkoituksenmukainen, iltaan päättyvä.
Yöt olin yksin.
Työstin silloin, tuossa absoluuttisen yksinäisyyteni antamassa luovassa ja tutkivassa tilassa, teoreemoja. Saatoin tutkia musiikkia, fuugan teeman eri tasoille asettumisen luomaa eheyttä ja tähän perustaan muodostuvia yhä moniteemaisempia fuugia. Tai saatoin ihmetellä kolmiluvun täydellisyyttä tai piirtää paperilleni sarjoja kuten 1 2 3 5 8 13, niiden yhteyttä ihmiskehoon, joka oli talo tai rakennettuun taloon, joka oli keho. Erityisellä keskittymisellä katselin rajaa ja mietin, onko sen toisella puolella jotain. Ja jos vastasin ei, päädyin vastakohtaan, sillä niin sanoessani näin rajan toiselle puolelle ja mikä julkeampaa, kerroin mitä siellä näin.
Silloin sota syttyi.
Oli hyökättävä, mutta päätin tehdä sen hallitusti. Ryhmitin joukot pareittain ja käskin heidän ratsuväkeä lukuun ottamatta kaivautua tunnelimaisiin muodostelmiin rajan ali. Kivikaatimet, joihin hyödynnettiin nyt myös leijatekniikkaa, kätkimme takarintamalla leviävän kasviston alle.
Kenraaleille antamani suunnitelma oli tarkoituksellisen viekas: jos hyökkäyksemme olisi hienostunut ja kaunis, se pakottaisi vihollisen toimimaan samalla tavoin.
Oli siis annettava vihollisen tiedustelulle vinkki taktiikastamme. Niinpä määräsin ottamaan vankeja ja kuiskuttamaan heidän korviinsa aikeemme ja ikään kuin vahingossa antamaan heidän karata. Vangit, viekkaan suunnitelmamme kalpeaksi pelottamat ihmisparat, joiden ruoansulatus ei ollut enää milloinkaan palaava järkytyksestä ennalleen, ryntäsivät omalle puolelleen ja solkottivat, mikäli enää kykenivät muodostamaan käsitettäviä lauseita, koko julman suunnitelmamme pahaa aavistamattomille johtajilleen. Näin vihollinen joutui kavalaan ansaan ja taistelemaan niiden sääntöjen mukaisesti, jotka olivat meidän sääntöjämme.
Jos lähetimme kolme jousimiestä vapajavan sillan ylitse, tiesivät he, etteivät lähettäisi useampaa vastaan. Jos tulimme padon luokse, eivät he sitä murtaisi, sillä he tiesivät sen sääntöjemme vastaiseksi.
Sääntö säännöltä mursimme vastarinnan vihollisen sulautuessa ajatustapojemme muotoiseksi ja menettäessä oman maansa.
Niin valtakunta laajentui, ja se on laajentunut siitä asti. Rauhalliset työpäivät jäivät kukaties taakse, mutta laajentumisen kauneus häikäisi ja kuin huumasi meidät ehtymättömästi etenevät.
Mikä naurattaa?
Istun minäkin kuistilla kiikkustuolissa stetson silmillä ja haulikko sylissä, ettei mikään vaan liikkuisi, ei sillä.
Silti jokin joskus kuiskuttelee, ettei tässä nyt vaan kuitenkin kävisi näin:
Kuvittele, että tuomion päivä on tullut ja meikäläiset elämän selittäjät on koottu jonnekin temppelin esipihalle odottamaan vuoroamme. Ilahdumme toistemme näkemisestä kuin kollegojen kokouksessa. Lakit takaraivolla ja kädet taskussa toteamme olevamme omalla maalla. Kahvia kuluu ja juttua lentää odotellessa. Oikein lauluksi pistää: "Samovaari höyrys ja balalaikka soi. Keksimästään aiheesta väki ilakoi."
Sitten kaikkein pyhin aukeaa ja Tuomari saapuu.
- Hei, kiva nähdä, eikös ollutkin hauskasti sanottu se kaikki, pölpötämme yhdestä suusta. Eikös ollutkin kivat ja myönteiset vitsit lohduksi ja semminkin suosituksi tekemiseksesi värkätty?
Ilo valtaa väen, kun Tuomari vastaa:
- Kyllä minä nauroin. Ette te tiedäkään kuinka naurettavia olitte.
Väki alkaa jo asettua jonoksi ja ottaa hatun päästä, jotta voisi heittää sen sisällä naulaan ja kirmaista kauan kaivatun peliluolan menoon. Mutta Tuomari jatkaa:
- Nauroinpa hyvinkin. Mutta en minä teidän vitsejänne hauskoina pitänyt, tylsiä ne olivat, tiedän itse parempia. Nauroin sille, mitä kuvittelitte vakavuudeksi puheissanne.
Ja sitten Tuomari kääntyy takaisin ja paiskaa mennessään oven kiinni.
Pihaan tulee oikein kylmä ja pimeä. Tätä jatkuu ja jatkuu, vuosia, vuosikymmeniä, satoja vuosia, tuhansia, jatkuu ja jatkuu. Ei ole leipää ei vettä. On pelkkä pimeä kylmyys ja vitsit loppu.
Mutta katso, yhtäkkiä - arvasihan tämän. Tuomari on lempeä! Ovi raottuu ja valo ja lämpö karkaavat kylmään ja mustaan pihaan. Väki nousee ja syöksyy sekasortoisesti kohti avoinna aukenevaa ovea.
Ensimmäinen käsi osuu kahvaan ja joku sopertaa
- Ah, mikä helpotus. Tämä oli vain koe. Ja näetkös, minä kestin sen, suuri kärsimys valmistaa suuriin tehtäviin ja asemiin, ymmärrän sen. Hienoa, että sain mahdollisuuden, oi kiitos Tuomari!
Silloin Tuomari lämäyttää oven kiinni niin että rautapienat jyskyvät. Ja nauraa, nauraa, nauraa, niin että kuola valuu suupielestä, nauraa, nauraa. Ei sille, mitä tarkoitimme vitsiksi, vaan sille mitä luulimme vakavuudeksi itsessämme.
Se on meinaan pojat sananmukaisesti niin maar perusteellisen helvetin hauskaa se, kun eivät vitsit vaan vakavat puheet naurattavat.
Tärkeä
Ostaisitko tältä puulta käytetyn kesän, kysyin hetkessä joka sai minut pian aivovaurioon.
Olin suunnittelut projektihakemusta, mutta se muuntuikin projektiohakemukseksi eli omien huonojen puolien siirtämiseksi toisaalle. En perustanut komiteaa selvittämään asiaa, vaan oivalsin, että syksy oli saapunut mukanaan loisteliaimmat ominaisuutensa, jotka ovat auringonlaskun värejä.
Nautin siitä. Ja ylistän.
Ennen kuvittelin, että vain kesä on. Mutta vuosien vieriessä kaikki vuodenajat ovat lunastaneet paikkansa niin kutsutussa sielunmaisemassa. Elvistelen niille, jotka asuvat vain yhden tai kahden vuodenajan seuduilla ja koen sääliä.
Katu-uskottavuuteni on jo kauan sitten mennyt, mutta syksyn värit ovat.
Ja mitäkö tahdon tällä kaikella sanoa, oi Odysseuksenpoika? En mitään, en erikoista. Mainitsin vain, miltä tuntui.
Ja ajattele sitäkin: olisitko onnellinen, jos ihmiset taputtaisivat käsiään, kohottaisivat kiitoksensa taivaisiin asti puhettasi kuultuaan; jos he pystyttäisivät sinulle patsaan, joka pestäisiin päivittäin kirkaskatseisuutesi muistoksi; jos he nimittäisivät katujensa nimet sinun sanojesi perään; olisitko onnellinen, mikäli he nimittäisivät sinut tribunaaliksi, jonka valta ylittäisi muiden johtajien vallan; jos he vielä kuoltuasi ylistäisivät tekojesi voimaa säkeissään ja sanojesi viisautta lauluissaan, oi Odysseuksenpoika; olisitko onnellinen, nyt kerro sa mulle, jos sinulta kaiken tämän jälkeen otettaisiin syksyn värit pois?
Ja jos sanoillasi tai silkalla katseellasi olisi valta sitoa Orion ja Seulaset, sanoa lumelle ”tule” ja se tulisi. Riittäisikö se sinulle?
Tai asuisit talvisessa palatsissa, jonka tornit hipovat planeettoja ja vallihaudat ovat tuhannen sylen syvät. Niiden ylitse kulkevia kettinkejä tonninpainoiset jättiläiset pyörittäisivät lohikäärmeen piiskatessa heidän selkäänsä tulta miekkojen kilon häikäistessä, kun kuljet ja mietit sotasuunnitelmaa. Olisitko siihen tyytyväinen, riittäisikö se sinulle, vaatisitko muuta? Sanopas se, olisitko sittenkin vailla, jäänyt ilman ja osaton?
2. LASKENTATOIMEN PERUSTEET
Tractatus Logico-Byrocraticus
1. Maailmaa on kaikki, mikä maksaa sen minkä se maksaa.2. Mikä maksaa - maailma - koostuu yksittäisistä ostopäätöksistä.3. Maksun loogiset kuvat ovat rahoja tai luottokortteja.4. Maksuja ovat mielekkäät ostot.5. Mielekkäät ostot metrisoivat tunteet.6. Metrisoitujen tunteiden yleinen muoto on tulosvastuu.7. Mitä ei voi maksaa, se on varastettava (jos niin tahdotaan).
Perheyritys
Perhe on yritys, jonka menneisyys on edessä ja tulevaisuus takana. Perheen tuote on muovata nykyisyys näissä suhdanteissa.
Näin toimiessaan sen on syytä osallistua messuille. Niillä se markkinoi tuotettaan kuluttajille, jotka kyllä toivottavasti maksavat, mutta eivät osta sitä. Messuja pitää yritys nimeltä valtio ja sen osastoja ministeriöt, jotka ovat maailman kilpailukykyisimpiä. Valtio on suurin kuluttaja. Onnea!
Sillä jos joku toinen ostaa tämän tuotteen itselleen, se ostaa vain tuotteen, nykyisyydessä. Se on sulkeistanut tuotantoprosessin välttämättömät osatekijät, jotka pitävät tuotetta yllä.
Perhe painattaa omat paitansa ja esiintyy yhteisenä nimenä urheilustadionin laidalla. Sillä on käyntikorttimalli ja kotisivut, salasana shibbolet.
Perheen johtoryhmässä, jossa on langaton yhteys, käydään strategiapalaveri vähintäänkin iltaisin, joskus myös aamuisin. Kehittämisideoita esitetään ja niistä valitaan yleiseen shabluunaan soveltuvin. Lopuksi veisataan tunnelmaan sopiva virsi.
Perheessä ei välttämättä vallitse kasvun ideologia, mutta se voi siitä huolimatta menestyä. Vaikka kvartaalein katsottuna oltaisiin menossa alaspäin, voisi kokonaistilanne olla verraten hyvä. Sen vakuuttaa perheraamattu, jonka välissä on olennaisin, luettelo.
Se, mitä asiasta voidaan sanoa, on, että perheen tehtävät ovat perustutkimus ja opetus. On myös perheen kolmas tehtävä, joka muodostuu rahoituksesta ja kaupanteosta. Mikään näistä ei kuitenkaan ole pihvi. Sillä suurin niistä on rakkaus.
Tietyt perheen toiminnot on viety halpatuotantomaihin, ei siitä mihinkään pääse. Jos jossakin Aurinko on ilmaisempi, sinne sitten. Mutta ei perhe mikään globaperhe ole. Pääkonttori ja innovaatiojärjestelmä sijaitsevat metsän siimeksessä.
Valittiin Vuoden Perhe, joka on nimeltänsä Meidän Perhe. Kyseessä oli esimerkki sankaruudesta ja poikkeavasta kekseliäisyydestä elää tuleva menneisyys ja mennyt tulevaisuus nykyisyydeksi. Vastuutus oli suoritettu siten, että kukin vastasi aivan kaikesta eikä kukaan mistään. Tiukassa tilanteessa kuka tahansa oli kuitenkin mahdollinen johtoon. Organisaatio oli muutettu organismiksi, ja valot kynttilöiksi.
Vuoden Perhe sijaitsi ympäristössä, joka on tuntematon. Oli onnistuttu integroimaan kaikki toiminnot palvelemaan yhteistä tavoitetta, joka oli puhtaasti internaalinen ja pitkässä juoksussa lausumaton siten, että perheen ulkopuolella tapahtuva varainhankinta oli sekä ajallisesti että määrällisesti tavoitetta palveleva.
Perheen toimijoille jaettiin kehityskeskusteluissa tulospalkkio, jonka muoto oli aika. Sitä käytettiin yhteiseen teollisuusvakoiluun. Tutustuttiin toisiin samanlaisiin, joiden kanssa valmistettiin yhteistoimintasopimus. Tilintarkastaja näki kyllä merkinnät, mutta ei voinut muuta kuin laittaa nimensä paperiin, joka ei päässyt kirkkauteen oman ja ulkoisen pääoman välisestä suhteesta. Jotakin, hän ajatteli, oli kyllä kirjoitettu alas.
Sopimuksessa sovittiin, että suhtaudutaan pidättyvästi lounaasta tulevaan tuuleen, ollaan sen alla, ettei käydä ilmi. Mutta jos hinnat menisivät kaakkoon, osallistuttaisiin fuusioon. Laaduntarkkailupöytäkirjat tehtäisiin yhteistuumin suuren puun alla ja myönnettäisiin oikeaksi ja paikkansa pitäväksi, kun viranomainen kysyy.
Liiketoiminta - lyhyt johdatus
Mies kirjoitti weblogeja ja asensi sivulleen ilmaisen kävijälaskurin. Kotvan kuluttua hän totesi, että laskurin tulos oli 75 asiakasta päivässä. Ohjelmassa on toiminto, joka suorittaa kuukausiennusteen. Sen mukaan asiakkaita olisi oleva 1700 kuukaudessa.
Mies mietti, että yhden blogikirjoituksen pituus on tuollaiset 2-3 tuhatta merkkiä. Sanomalehdissä sellaisesta jutusta maksetaan hieman artikkeli- ja tai mielipidesivutoimittajan sisäerityksestä riippuen noin 100-200 euroa. Koska tässä on kyseessä metritavarana tehtyjen lauseiden sarjatuotanto, menköön nyt 50 euroon päre per capita, hän tuumasi.
Kun päivämyynti on 56 x 50 se tekee riihikuivaa 2800 € miinus verot 28 % liiketoiminnan ollessa kyseessä eli siis 2016 € kahisevaa yhtiön kassaan eli itselle. Päivässä. Tehtäköön tiliä 22 päivää kuukaudessa ja bailataan viikonloput, näin kuukauden verotpoistili on 44 352 €. Vuotuinen tulo siten, että heinäkuussa ei myydä, mutta muuten kielen virta virtaa hiljaa ja tasaisesti pätkinä verstaalta uuden iloisen omistajan syliin, on 487 872 €.
Mies kohosi seisaalleen ja huusi innoissaan: Kuka väitti, ettei kirjoittamalla muka tee rahaa! Kyllä valittavat suomalaiset kirjailijat ovat säälittäviä surkimuksia.
Pienellä vaivalla ja markkinoinnilla sekä sangen kohtuullisilla hinnoilla vetää tuollaiset puoli miljoonaa euroa vuodessa, perskutarallaa pelkkiä päreitä vuolemalla.
No onhan menoja, kaiku vastasi ahdistuneena ja loukkaantuneena.
Katsotaanpas. Maksetaan tuollainen keskipalkka, 2500 €, kyllä sillä kirjoittaa ja kaupan päällisiksi saa tuta vielä heijastuksen kärsivän ja köyhän runoilijan kohtalosta. Sosiaalikuluineen tällainen palkka maksaa työnantajalle noin 3300 €. Ollaan jaloja ja lasketaan palkkakuluihin vielä 200 euroa tykykuluja ja kannustuslisää kuukaudessa niin päästään 3500 euroon. Näin työntekijästä koituva hinta vuodessa 42 000. Tilavuokria ei ole, sillä netti on ilmainen. Hyvän koneen saa 1000 eurolla ja se kestää kulutusta noin kolme vuotta, uusitaan se kuitenkin vuosittain, jotta kassavirtaa saisi syntymään. Pistetään vielä hyväntekeväisyyteen 200 € kuussa = 2400 €. Ostetaan nyt hyvä kamerakin kerran vuodessa, 500 €. Nyt kokonaissumma on 45 900 €.
Ei sampio, eihän näitä rahoja saa menemään millää, mies tuskastui. Kun mainitut menot on poistettu, jäljellä on vielä 441 972 €. Käytännöllisesti katsoen se sama kehvaleen puolisen miljoonaa.
Millä näistä pääsisi? Jos sanoisi kirjoittajan irti, koska se haisee valkosipulle? Laiton irtisanominen maksaa parin vuoden palkan. No, tuosta heilahti 80 000 € menoja. Maksetaan uudelle 10 000 € perehdyttämisrahaa ja korotetaan palkka neljään tonniin, jotta pysyy naama hangonkeksinä eikä tarvitse irtisanoa, hinta sosiaalikuluineen ja muine työntekijämenoineen 5 500 eli vuodessa 66 000 €.
Nappipeliä! Miksi ihmiset eivät yritä enempää? Sehän näyttää kannattavan.
Eihän tässä auta kuin blogitehdas perustaa. Jospa palkkaisi kolme kirjoittajaa, se olisi 200 000 tämän vuoden tuloista. Lopulla parillasadalla saa 20 neliön yksiön Helsingistä, johon nämä kirjoittajat voi sijoittaa työskentelemään, Helsinkiin tietysti siksi, että kirjoittajat pysyvät ajan hermolla ja lähellä niitä pöytiä, joissa isot päätökset tehdään.
Karkkinavoimat
Todettiin, että kehittyvien markkinoiden alkuvaiheessa kannattaa myydä roskaa, vanhoja lenkkareita jne.
Jos myydään laatua, se vain kopioidaan ja myydään piraattina takaisin.
Alkuun kysyntä oli kova ja levikki nousi.
Melko nopeasti, yhden käden sormilla laskettavassa ajassa, kuitenkin syntyi laatuvaatimuksia ja uudet alkumarkkinat.
Sille, joka oli satsannut roskanmyyntitilanteeseen syntyi ongelmia:
Jos hän katsoi laatua kysyville markkinoille, hän huomasi, että hänen tuotteensa kysyntä oli laskenut, koska hän ei ole tarjonnut laatua.
Sinne katsottaessa heräsi kysymys: Mistä laatua?
Ammattitaitohan kulutettiin roskaamiseen.
Se malli ostettiin gurulta, joka tuli suurten vetten takaa kertomaan, miten pienissä ympyröissä pistetään pennit poikimaan.
Ei riittänyt että annettiin oma järki ja vaihdettiin sen tilalle toisen pää, vielä maksettiin tästä.
Siinä meillä oikein taloustieteilijät!
Ratkaisuksi muodostui tietysti tekijöiden vaihtaminen.
Mutta kuka taitava viitsisi mennä säälittävään porukkaan räpeltämään – muuta kuin juuri säälistä tai henkilökohtaisten ongelmiensa tai sitten eräänlaisen vakaumuksen voimasta. Erittäinkin viime mainittu tapaus on tuhannen taalan onnenpotku, joita tapahtuu harvoin.
Sellaisen onnen käymiseen omalle kohdalle ei voi luottaa kuin jokin erikoista vakaumusta edustava ryhmittymä.
Koska laatutietoista porukkaa ei ollut käytettävissä, jouduttiin etsimään uudet alkumarkkinat ja pohtimaan uusi konsepti.
Sitten tarvittiin muutosjohtaja! Se on suomeksi: pumppaaja, joka pistää laatutietoisuuden markkinoille ilmestymisestä johtuvan levikinlaskun uudelleen nousuun.
Voittaa laatutietoisuuden kääntäen sen uuden tasonlaskemisen voitoksi, suuntaa huomion kaatopaikoille ja saa porukan vakuuttuneeksi, että tongitaan, tongitaan tuota ja se se vasta on laatua.
Pohditiin tässä tilanteessa, onko vanha johto innovatiivinen ja huomaako se uudet pikavoittomahdollisuudet vai onko niin, että parempi pyyhkäistä vähän kivan tuntuisella Embolla ja vaihtaa kokonaan uuteen
Henkilöstön osalta taas ajateltiin, että se voidaan katsoa tuotannon eläväksi voimaksi, jonka palveluksille ei joko a. eläköitymisen kautta ole tarvetta tai jolle b. joudutaan järjestämään uudelleenkoulutus.
Ryhdyttiin sanomaan sitä elinikäiseksi oppimiseksi, joka on rangaistus, eli elinkautinen, kuten kaikki tietävät.
Syntyi sitä perhanan muutosvastarintaa.
Henkilöstö ymmärsi, että laadunkehitykseksi kutsuttu ammattitaitovaatimusten alentaminen ja työuran pitkäntähtäimen suunnitelmien purkaminen lyhytjänteisen pikavoittotuotannon tieltä ei ole heidän henkilökohtaisten intressiensä kanssa yhteen sovitettavissa.
He kun tahtoisivat olla persoonia eikä pelkkää kasvotonta tuotantovoimaa. Ja he tietävät, että ei näitä lenkkarimarkkinoita loputtomiin pienessä maassa riitä.
Loppuvat jalat.
No, ratkaisu on fuusio.
Ja joka fuusioon tarttuu se fuusioon hukkuu eli ei Itämeri rajoiksi riitä vaan juostaan aina vain kauenpana olevaan ja suurempaan, mihin fuusioitua.
Fuusion tarve on sitä, että on epäonnistuttu ainoassa järkevässä muutoksessa, joka on toimintakulttuurin muutos, muutos toimintaan, jossa on jotakin ainutkertaisen upeaa annettavaa muille.
Ja kun tämä muutos on epäonnistunut, on jäljellä tyhjyys, ei pelkkä levikin lasku vaan sen loppu.
Ei sitä malta, ei aivan kykene kätkemään vahingoniloaan ja peittelemään odottelevaa tunnelmaansa täysin: Iltapäivästä on lyhyt aika yöhön.
Korkokäyrä
Toimija tarjosi tutulle pankinjohtajalle sapuskat, sillä hänellä oli ollut näppinsä pelissä erään yleishyödyllisen tahon saneerauksessa ja nyt kun asia oli pihvi, oli tietysti puhtailla olevan vuoro tarjota. Pankinjohtajan puolestaan olisi tullut tarjota, mikäli asiat olisivat huonosti. Sekavuustilassa oleva taho, joka maksaa, maksaa ja erityisesti korkoa, on tietysti erinomaisen kannattava asiakas toisin kuin sellainen, joka hoitaa asiansa.
Juteltiin siinä tietysti talousasiat ylipäänsä maailmassa kuntoon.
- Viime kerralla korot pomppasivat jonnekin yli 15 %:n tilanteessa, jolloin Saksan talous oli tasolla 6 %., pankinjohtaja totesi.
- Ikävyyksistä maksavat kaikki, jos jotakin todella kaameata tapahtuu, mutta kansainvälinen säätelyjärjestelmä on epäilemättä parempi ja turvallisempi kuin se, että siinä ei oltaisi mukana. Talous ei ole tältä osin niin haavoittuva kuin 15 vuotta sitten. Korkokäyrä näyttää siltä, että kun se vuosikymmenen alussa huiteli 5 %:n tasolla ja laski vuosina 2002-2005 3 %:n tasolle, se on tullut nyt ylös yli 4 %:n tasolle ja jatkaa nousuaan. Kukaan ei ole vielä sanonut, että korko voisi olla 5 %, mutta se tulee olemaan joko se tai sitten käyrä lähtee takaisin alas.
- Mutta tuohan on huono juttu niiden kannalta, jotka miettivät, kannattaisiko sitoa lainat kiinteäkorkoisiksi vai ei, lausui toimija ja otti lisää salaattia. - Järkevä henkilö, kuten allekirjoittanut, teki sen kesällä 2006, mutta nyt voi olla jo liian myöhäistä, sillä riskinä on se, että korko on vuoden päästä hieman alhaisempi kuin tällä hetkellä tarjolla oleva kiinteä korko. Tai sitten se on jonkin verran korkeampi, mutta tuskin nousee yli 0.5 % korkeammaksi kuin se on nyt. Sanokaa minun sanoneen.
- Jos se siitä korkeammaksi nousee, se nouseekin niin että roikaa, tuumasi pankinjohtaja.
- Ja siinä eivät kiinteät korot auta, toimija kiivastui. - Uskon nimittäin niin, että jos kriisi tulee, pankit saneerataan ja jäljelle jäävien elinkelpoisuuden takaamiseksi ne vapautetaan poliittisella päätöksellä entisistä sitoumuksistaan. Tai jotakin vastaavaa. Kiinteä korko on siis mielestäni hyvien aikojen pikkupeliä, jota peliä ei pelata katastrofin aikana.
- Niin, pankinjohtaja lausui mietteliäästi, maailmantalouden romahdusta tai sinnepäin on kyllä ennustettu. Minä ennustan, että raha otetaan Kiinasta ja siellä rahan hintaa nostetaan. Se tarkoittaa sitä, että vuoden 2008 jälkeen korot alkavat nousta.
- Voi olla, toimija sanoi, se mikä kiinnittää huomiota, on, että sota ei enää näytäkään olevan kannattava bisnes. Korot nousevat, vaikka soditaan Tosin jo pari vuotta sitten sanottiin, että sota on loppunut, mutta juttu näyttää menneen pitkäksi eli rauhan odottajat ja kansainvälisten sopimusten vaalijat voivat pyyhkiä kätensä lepikkoon. Pörssiromahdus olisi sinänsä kiva, näin velallisen näkökulmasta. Jos rahanarvo menehtyisi ja kuolisi, ei velkaakaan olisi. Jos tieto tulee, että yöllä viedään niin otan heti velkaa hirveät määrät ja tuhlaan ja rakennan. Seuraavana päivänä ei ole enää mitään, mitä periä takaisin. Annatko lainaa?
Näin he porisivat. Ja syötyään maittavan aterian, he vannoivat yhdessä, etteivät laittaisi miekkaansa tuppeen.
Ilmaisjakelun ongelmia
Jos herää kysymys, niin yleensä keksitään, että nyt pitää panostaa markkinointiin. Sitä miettiessään vastaanottaa 20 cm päivässä postia, josta 19 cm on mainoksia. Niistä monet ovat sikäli asiallisesti laadittuja, että erehtyy luulemaan virkapostiksi.
Postia lukiessa voi kehkeytyä tarve soittaa puhelimella. Mutta puhelin ei yhdistä, sillä luuria nostaessa kuuluu nauhoitus: "Voisitko ehkä säästää aikaa? Tilaa sejase palvelu, paina nappia 1 jos tahdot sitä ja nappia 2 jos tätä."
Esitelmää kuullellessa voi poistaa osan sähköpostiin tulleista kaupallisista tiedotteista, kunnes kännykkä soi. Toisessa päässä on tosi paljo hei, joka on kiinnostunut siitä, että mitenkäs me tänään voidaan ja miten on ilmat. Lörpötyksen jälkeen alkaa sitten paperista luettu kaupanhieronta, jonka keskeyttää joku ovella kolkutteleva salkku. Hän tarvisisi ihan vain pikku hetken, että voisi esitellä huippuedullisen viivoittimen tai niskatuen.
Silloin pieni ihminen koettaa järjestellä papereitaan ja sanoa, että on tärkeää tekemistä, neuvotteluja sun muita, pikku organisaatiomuutoksia, prosessikuvausten laadintaa, verkostoitumista, muutosarviointia ja tuolleen eikä valitettavasti aikaa. Ei kannata varata sitä toimistostakaan, koska kehitystahtimme on ylen kova. Ja tuo katsoo kuin hirviötä.
On huomautettu, että lainvalvojan kanta, joka kieltää seurakuntalehtien jakelun koteihin on erityisen epäonnistunut, koska mainoksienkaan jakaminen ei ole kiellettyä. 2000 vuotta kulttuuria muokanneesta perinteestä ei saa lähettää koteihin tiedotteita, mutta kuukauden tai vuoden elinkaaren omaavista asioista kyllä!
Että kun seinään nojaa niin se maksaa yhden euron. Ja jos ei nojaa niin rahanarvoista aikaa on sekin. Maailma on mennyt sellaiseksi, että kohta julkaistaan seuraavanlaisia romaaneja:
"Oli synkkä ja myrskyinen yö (Lassen muistelmat Osulassa vain 20 €) Tuuli puhalsi Venäjän aroilta. (Kysymyspähkinä: Montako enkeliä mahtuu neulansilmään?) Kurt Ensio Marttinen istui huoneessaan, edessään avoin pöytälaatikko, jossa oli pussi Samariinia ja 7.65:n kaliberin itselataava kertatulipistooli. (Langaton nettiyhteys jäsenetuhintaan!) Hän mietti, oliko hän unelmansa menettänyt mies. (Olethan muistanut varata lomamatkasi halpatarjouksistamme?) Mielestään turhan ajatuksen pyyhkäisten hän suoristihe ja nousi kohdatakseen elämän kymin, värikylläisen kuin lei. (Kysymyspähkinän vastaus: Sen kertoo sinulle cdrompputietosanakirjamme. Osta!)..."
Summary:
Author finds our commercial habits very nasty and repulsive. He argues that it is an interesting symptom of recent days that the free posting of relatively neutral Lutheran papers to private homes is regarded as illegal by some authorities but posting commercial advertisements is allowed. He suggests that in future there will be advertisements in the fine literature amidst the text.
Satu onnistuneesta kaupasta
Tänä keväänä joutsenet eivät ehtineet laskeutua välilaskulleen takamaiden alanteille. Sen sijaan ne lensivät kiivaasti kohti eteläistä Suomea. Yksi niistä kuitenkin kaartui pellonpientareella niitä kiikareillaan katselevan kulkijan kohdalle ja vastasi tämän tiedusteluun matkan suunnasta: olemme menossa innovaatioyliopistoon opiskelemaan. Se on hienoa. Etkö ole vielä kuullut siitä?
Joutsenella oli niin kiire, ettei se ehtinyt jäädä selostamaan asiaa seikkaperäisemmin ja niin kiikareillaan katseleva jäi yksin mietteisiinsä.
Illan tullen kulkija päätti lähteä kalaan. Hän työnsi vanhan puuveneensä vesille ja souti hyvän matkaa kotoisan lahdenpoukaman edessä olevien luotojen taa kunnes löysi antoisan kalapaikan. Siellä hän heitti köysikiven veteen ja alkoi onkia.
Hetken kuluttua onki oli katketa koukkuun jääneen ihmeen suuren otuksen voimasta. Se veti ja rimpuili, ja koho kiisi vedenpinnan alla vetäen venettä ja kalastajaa kiviköydestä huolimatta.
Vihdoin veto laantui ja yllätys, yllätys, venhoon polkaisi ihka elävä merenneito.
- Vippaa kakskymppiä, sanoi merenneito, kerään yksityistä rahoitusta.
- Mihinkä sitä tarvita lienet? kysäisi kalastaja kummissaan.
- Innovaatioyliopistoon, Kauppakorkeaan, aion mennä Aasian markkinoille!
Kalastaja vippasi minkä kykeni ja jatkoi allapäin ehtoista pyyntiään. Eikö edes pienen pientä särkeä saisi särvinpöydällensä?
Vatsa nälästä kuristen palasi kalastaja mökillensä saaden kuitenkin sytytetyksi yksityiseltä palveluntuottajalta ostamansa halon. Sen loppuun palamista katsellessaan hän haki aitasta vanhan kenkäparin, jota hän lisäsi tulen ruoaksi kolean mökkinsä lämmöksi.
Kop, kop, kumahti kumeasti ovelta silloin.
Kalastaja säpsähti.
Hän nousi ja avasi oven. Sen takana seisoi jylhä kauppalopo, tuo pitkän taipaleen kulkija.
- Terve, mjina mjuun nykhyisin vatsalaukkuja. Sinjulla on oikjein hjuva tuotje, oma vatsjalaukkusi, jolle on hjuvat markkinat. Mjyy se mnijulle!
Silloin kalastaja riemastui, juoksi seitsemän peninkulman takana naapurissa asuvan konsulentin luokse ja arvioitti vatsalaukkunsa myymisen yrityksen. Hän sai myönteisen kannustimen aikeelleen eli kolme tähteä viidestä mahdollisesta ja suosituksen starttirahaa varten. Ja niin vain kävi, että hän myi vatsalaukkunsa. Se oli väriltään pinkki.
Vuosien myötä virtasi vesi vuolaasi paikkaseudun joissa ja ajanhallinnasta huolimatta Kronoksenpoika teki tehtävänsä. Kalastaja otti ja kuoli. Kukaan innovaatioyliopistoon matkalla olevista kurjista ei enää vaivautunut laskeutumaa hetkeksi hänen haudalleenkaan.
Mutta Merenneito sai yksityisen rahoituksen ja teki innovaation ja hänestä tuli hyvin kuuluisa ja menestynyt. Hän kiisi ympäri maailmaa myymässä tuotettaan. Ja arvaapa missä hän tuotettaan kuljetti ja markkinoi? No, siinä kalastajan pinkissä vatsalaukussa, uusvanhassa tuotteessa, jonka oli onnistunut hankkimaan ärtsyn halvalla siltä kaupjustelijalta Kauppakorkeakoulun edessä sijainneen torin myyntitiskiltä.
Viimeinen joulu hyvinvointivaltiossa
Olipa kerran hyvinvointivaltio kaukana pohjoisessa lumien keskellä. Pitkinä syksyinä ennen lumen tuloa harmaa työmoraali tihkusi taivaalta ja puki valtion kansalaiset veronmaksumyönteiseen vaippaan.
Veroilla kustannettiin maan lapsille se, että heitä satutettiin rokotuspiikeillä ja hammasporilla sekä pakotettin osaamaan ulkoa kertotaulu.
Mutta eipä aikaakaan kun hyvinvointivaltion keskipisteessä Korvatunturilla päätettiin, että nyt saa harmaus ja kipu riittää ja Aurinko nousta. Ja niin Aurinko nousi, koska he sitä niin kovasti tahtoivat. Eikä se ollutkaan se Aurinko, joka on luonnostaan taivaalla, vaan maan uumenista kaivettu kulta, joka heitettiin taivaalle ja jonka kilo säteili kaikkialle kullan ryöpsytessä ihmisten päälle. Ja katso: keskellä talvea kaikilla oli kuuma ja hikinen olo, sillä rahavirtain tuli kultasi maan vuoret ja notkot.
Mutta sitten tapahtui suuria onnettomuuksia. Taivas romahti ja kulta osoittautui katinkullaksi. Maa pimentyi ja hyvinvointivaltiota ei enää ollutkaan.
Kohtalon oikusta ja ullakolta kaivamansa harmaan työmoraalin avulla kansalaiset kuitenkin purivat hampaitaan ja selvisivät kuin selvisivätkin pahimmasta. Samalla hetkellä Korvatunturilla avattiin suuret juovuttavien juomien hanat, jotta kansalaiset turtuisivat. Ja aina kun joku kompastui omiin jalkoihinsa, pienet tontut hyppelivät hänen ympärillään ja huusivat: tämä se vasta kansainvälistä, tämä se vasta kansainvälistä!
Kaikesta kamalasta toettuaan he totesivat yhteen ääneen, että sai se vanha viisaussanoja elämäntielle nimeltä Sata tapaa nojata lapioon mennäkin, sillä ei lapio laulaen levene. Mutta samalla heissä syntyi toivo, että jos sellainen entistä vähän yritteliäämpi hyvinvointivaltio rokotuksineen ja kertotauluineen voisikin olla meidän juttu.
Mutta ei. Juuri silloin ylimaallisen viisaat aivot Korvatunturilla ilmoittivat, että 50 vuoden kuluttua teitä ketään ei enää ole olemassa, ja koska olette ylipainoisia ja lapsennekin ihan uimataidottomia ja markkinoille sopimattomia, niin nyt seuraa rangaistus.
Ensimmäiseksi säästetään vuodenajoista, sillä niitä on liikaa. Kaikkihan tajuavat, että kyllä neljä on törsäystä. Yksi riittää. Olkoon sen nimi syksy ja merkitköön se sitä, että jouluviikollakin on päivisin vesisadetta ja lämpöasteita. Ja niin tapahtui.
Toiseksi säästetään sunnuntait. Vuodessa on aivan liikaa sunnuntaita. Niihin ei enää tulevaisuudessa ole varaa. Muutettakoon sunnuntait keskiviikoiksi, sillä keskiviikko on muutoinkin juhlimisen päivä. Ja niin tapahtui.
Ulkomailta asti tultiin katsomaan entisen hyvinvointivaltion kansalaisten keskiviikko-osaamista, ja monessa muussa maassa sanottiin, että ennen niin harmaan työmoraalin värjäämä kansakunta on oikein maapallon keskiviikko-osaavin kansa.
Mutta siellä kotimaassa kansalaiset menivät vanhasta muistista illalla joulukalenterille. Vaan kun he avasivat sen luukun, sieltä pomppasi tonttu, joka huusi suureen ääneen: Niin totta kuin nimeni on Kaksikymmentätuhatta, tällä luukulla ei teitä palvella.
Sadun opetus on tietysti se, että aikuiset eivät usko joulupukkiin ja että sadulla on yhtä vähän tosiasioiden kanssa tekemistä kuin aikuisten uskolla joulupukkiin.
Satu asioiden organisoitumisesta
Olipa kerran Virasto. Siellä työskentelevät ne, joiden nimet olivat vaikka Pauli ja Paula. Arvaa vaan, miten kivaa heillä olikaan keskenään!
Kerran kun virka-aika päättyi, niin Pauli lähti kotiin, mutta Paula ei. Paula nimittäin ajatteli, että nyt pitää keksiä jotakin eri jännää ja yllättää sillä Pauli. Juku! Sitten Paula keksi, että Viraston pitäisi tehdä jotakin. Ja se jotakin, jota se voisi tehdä, olisi se, että perustettaisiin Viraston alaisuuteen alaVirasto, jota kehitetään kehittäjäksi.
Aamulla Paula kertoi Paulille mitä oli keksinyt. Hip hurraa, sanoi Pauli, kylläpä osaatkin minut iloisesti yllättää, Paula! Niin kiva oli Paula ja niin ilahtunut oli Pauli.
Niin sitten syntyi alaVirasto, jota Pauli ja Paula valvoivat.
Mutta arvaapa vaan, niin kohtapa alaVirastossa alettiin miettiä niitä ihan samoja kysymyksiä kuin Pauli ja Paula. Ja eipä aikaakaan, kun siellä viisaat päät, jotka olivat Petrin ja Petran, kolahtivat yhteen, kups, ja niin Petri ja Petra keksivät, että lähestytäänpä Kenttää. Tehdään Kentälle kyselyitä ja laaditaan niistä raportteja. Raportit toimitetaan Paulin ja Paulan Virastolle, jolla on niin paljon rahaa ja päätöksiä, että sitä ei osaa edes kuvitella, ei edes Petri ja Petra.
Oli vain yksi mutta. alaVirasto ei ollut koskaan tehnyt mitään kyselyitä. Mutta juuri silloin se keksi, että otetaan avuksi Asiantuntijaorganisaatio! Niin alaVirasto pyysi, että Asiantuntijaorganisaatio tekee kyselyt. Ja kaikki taputtivat käsiään.
Mutta, arvaapa taas, mitä sitten tapahtui. Sitten tapahtui niin, että Virasto ja alaVirasto löysivät vanhan tai-ka-sau-van, jolla he koskettivat Asiantuntijaorganisaation kyselyitä. Kun tai-ka-sau-val-la kosketti niin poks: kysymykset muuttuivat hetipaikalla vastauksiksi. Tätä on tosi vaikea selittää, että mitenkä näin kävi, mutta niin siinä ihan oikeasti vaan kävi. Mietipä sitä!
Kun Kenttä sai kyselyt, niin katsos mokomaa, eivät kyselyt mitään kyselyitä olleetkaan vaan ihka oikeita vastauksia, sitä mitä Virasto ja alaVirasto olivat taikasauvallaan loihtineet. Vanhat kokeneet Kentän ihmiset tätä suuresti kummastelivat ja ihmettelivät, että kun Asiantuntijaorganisaation ihmisethän on ihan pöpejä ja aika tyhmiäkin, kun eivät päivänselviä asioita ymmärrä. Mutta kun kysymykset olivatkin vastauksia ja kysyjät, jotka olivat oikeasti pöhkömpiä kuin ne, joilta kysyttiin, olivat julistautuneet Asiantuntijaorganisaatioksi, niin eipä auttanutkaan. Sitten kävi niin, että ne jotka eivät tienneet, olivat asiantuntijoita ja kaikki muukin meni ihan päinvastoin, koska tai-ka-sau-va oli aiheuttanut sen!
Ja sitten tuli koko valtakuntaan tosi sateisia päiviä ja paljon pahaa mieltä. Oli niin kuin Clint Eastwood olisi tullut valtakuntaan. Clint Eastwood on sellainen oikea elokuvanäyttelijä oikeassa elämässä. Aina kun Clint Eastwood näkee elokuvakameran niin hän muistelee sitä kun hän on hakenut töitä ja joku on tuprutellut hänen silmilleen sikarista savua, Eastwood ressu!
Mutta Eastwoodpa on hyvä näyttelijä. Hänen voimansa on hillitty raivo. Se on juuri sitä että katsoo kameraan ne älyttömän ikävät muistot mielessään.
Ja sitten kaikista tuli Eastwoodeja eikä kukaan elokuvaohjaaja enää voinut motkottaa ja ruikuttaa, että eipä täällä elokuvataidetta tueta, muka. Kyllä sitä tuettiin, kaikin mahdollisin voimavaroin ja määrärahoin.
Ja Paulan toinen nimi oli laatu ja Paulin kolmas nimi oli osaaminen. Ja ensimmäistä nimeä Paulalla ei ollutkaan. Eikä Paulilla. Ja sitten jäi ainoaksi lohduksi, että kun kaikki oli muuttunut niin mikään ei ollut muuttunut. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
Analyysi
Mediavoimat informoivat, että Suomen ev.lut –kirkon piispat markkinoivat toimintakulttuuria, jonka mukaisesti Luther-Säätiön papin kastaman lapsen osallisuus kirkkoon määräytyy kirkkoherran arvioiman kirkkoonotto –mekanismin perusteella.
Mediavoimat informoivat myös, että Luther-Säätiö osti piispojen pointsin.
Strategisesti katsoen saatiin molempia osapuolia tyydyttävä neuvottelutulos, jossa kohta yksi on Luther-Säätiön kaste, kaksi kirkkoherran arvio ja numero kolme kirkkoonotto.
Tulos perustui huippuasiantuntijoiden benchmarkkaukseen, joka oli kansainvälinen. Siihen ei vaikuttanut mikään posttraumaattinen olotila vaan kylmä järki ja ihmisoikeudet.
Henkilökohtaisesti lähden satasella mukaan ja hyväksyn postmodernin toimintaympäristön nöyrällä sydämellä.
Just joo, juttua pitää kehittää, mutta kyllä tämä rasti vanhan liiton miesten näkökulmasta on ihan elegantti tsigaani. Se ehkä hillitsee toimialalla esiintyvää ulossyöttöä ja antaa hyvät lähtökohdat pärjätä loppupeleissä.
Aina se tietysti hiljentää, kun näkee vaikeuksia, mutta me ei olla täällä valittamassa eikä syyttelemässä ketään vaan etsimme ratkaisuja, joissa on kolme kohtaa, numero 1. numero 2 ja numero 3.
3. ULOS KAAPISTA
ITEBRÄNDI, sive et seu official self-portrait
Kengät: PispalaSukat: DonnayKalsongit: BodywearHousut: StoryAvaimet: AbloyAvaimenperä: KiinteistömaailmaPurukumi: Jenkki Mint mixKynäveitsi: ei merkkituotePreservatiivi: kiinalaisen vessavahdin tuputtama merkitönVyö: made in ItalyPuhelin: NokiaAse: heinähanko FiskarsPaita: Hot’s CoPikkutakki: LuigiSuurennuslasi: WaltexAjokortti: Suomi-FinlandPassi: European UnionViisumi: Rossiiskaja federatija, United States of AmericaVarallisuus: LuottokuntaJäsenetu: Osuuskauppa peeässäKirjasto: Helsingin yliopistoVip-lippu: Savo GamesKirjailija-alennuskortti: OtavaKelakortti: KansaneläkelaitosMatkavakuutus: EurooppalainenJäsenkortti: Tieteentekijöiden liittoKalenteri: AkavaKäyntikortti: EnkelparventieKertalippu: Helsingin kaupungin liikennelaitos – RaitioliikenneKravatti: EverwinKello: Kauppalehden kolmen kuukauden tilaajaetuUlkotakki: CliqueHampaat ja hiukset: omatSilmälasit: TitaniumAjatus: BlackwellHattu: SalonKäyttötarkoitus: nolot tilanteetSijainti: Siperian esikartano
Lempparimeemi
Netissä oli meemi, jossa piti kertoa lempiasioista. Tässä siihen vastaus:
Lempikirja
Ilmestyskirja
Elokuva
Ilmestyskirja. Nyt!
Musiikki
Vivaldin Neljä vuodenaikaa
Artisti/bändi
Onni Gideon
Idoli
Shirley Temple
Biisi
Taikahuilun kolmen tytön keskiääni, ihan kaikki käy, ketä siinä on.
Näyttelijä
Sulevi Peltola, se on ihku.
Tv-sarja
Joku japanilaisista kotistereoin, oisko Samsung, pääasia että digi näkyy.
Ruoka
Hiuksia verikastikkeessa
Suklaa
Suli takataskuun
Karkki
Nicorette -purukumi
Jälkiruoka
Kuippananmarjahillo
Jäätelö
Ihmisellä on oikeus intiimiin alueeseen, jolla ei tehdä paljastuksia
Ruoka- ja janojuoma
Hiki
Mehu
Itzekerätyistä marjoista valmistetut.
Limppari
Pyynikin helmi
Drinkki
Ei ota, koska ajaa
Mieto alkoholi
Pontikka
Sanonta
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin tai tiedän minä vieläkin paremman: Muuten olen sitä mieltä, että Karthago pitäisi tuhota..
Vaate
Frakki tai tumma puku miniatyyrikunniamerkein
Maisema
Sahara
Paikka kotona
Hellan ja nyrkin välissä
Ihminen
Susi
Ystävä
Bestis pysynyt samana kansakoulun ensimmäiseltä luokalta asti, ja se on tosi harkkaa. She makes me feel cool cool cool att köpa Zuzammenfassung, merci. Ding däng mä meen kun mä ajattelenki.
Muisto
Suudelma taustana Kuuban yö erään ihkun kaa.
Harrastus
Mölkky ja jonkin verran matkustelua ympäri Yhdysvaltoja
Taulu
Ton kysymyksen mä ostan niin ku et kertotaulu, jos pakko rajoittaa, niin erityisesti vitosen
Väri
Hei epäreiska kvestio, kun oon värisokee. Exä viitsi kysyy jotakin muuta, hei pliis, pliide!
Asento
Lepo
Auto
Toyota Corolla
Eläin
????!!!!...Sä oot...Ehkä Helkama.
Kybällä
Tosipaljo hei! Mä oon niinku sellane muutoksentekijä eli siis tjseinsmeikkeri. Mä tiedän, et poliitikot ja silleen on aika jämähtäneit mut toisaalt niil on aika jännii jutskiii. Jos ne jaksais vaan puolustaa tota suvaitsevaisuutta, ja sitä mä niille opetan, nii maailma olis ainaki satamiljoonaa kertaa ihmisläheisempi. Hei haloo, eks yhteiskunta oo niinku ihmisten takii???!!!
Mä tiedän, et mediayhteiskunnas täytyy operoida niinku pittien kanssa. Mä pistän listan ja kato kohta mun frendit niinku yhtyy siihe. Mä en niinku oo kauheen varma, et mitä mä niinku ittekkään tota tarkotan, mut mun mielest elämäs on tosi tärkeetä, et mun frendit on niinku mun kaa kybällä näissä tosi tärkeis jutskissa ja et kaikki niinku KESKUSTELEE TOSI AVOIMESTI.
Hei otsaatsä koskaa ajatellut, että miten niinku ihmiset KÄRSII!!!!! Jos mä vaan saan tätä sanomaa levitettyy ja ku mä tartten jonkun pestinkin niinku jossain hallinnossa ja mieluummin kiitti kansainvälisest nii mä voin niinku auttaa. Kaikki kai tajuu, et ei tätä voi ilmaseks tehdä. Jonkun kirkonki esimerks pitäis tajuu et tuotteest, joka sillä on niinku Jumala, pitää maksaa, jos osaa ja jos on niinku ammattilainen, niinku huippu.
Okei, mä oon aika nöyrä ja mä tiedän, et mun pitää kehittyy, mut jos te maksatte mulle ton työnohjaajan ja mentorin ja jotain niinku muuta apuväkee, niin mä uskon, et mä pääsen syvemmälle ja mullon mesits. Jotku on sanonu, et tää psykojuttu ei oo niinku hyvä, mut ne ei kyllä tajuu. Mä haluun olla niinku läsnä ja silleen sinut sen kanssa mitä mä niinku oon.
Mä oon funtsinu näitä jutskii tosi paljo ja musta tuntuu et jotenki tarvittas tollane vaikuttajien vaihtamine ja päästää muutkin niinku vaikuttaa, erityisest meidät nelikymppiset. Pliis, antakaa hei edes niinku mahis älkääkä jääkö niihi niinku punkkereihi vaan ottakaa öböyf ool NYKYIHMISEN KOKEMUKSET niinku vakavasti, media, talous ja tolleen. Ja antakaa niinku ihmisten ajatella niinku omilla aivoillaan!!!! Hei tajuuttekste et mitä jotku niinku tässä maailmassa tekee ja mitä niinku silleen kulisseissa tapahtuu, joka hetki, joka ikinen yö kun te nukutte ja näätte jotain ihme unta niin kyl mä oon vähän silleen niinku järkyttyny...
Mä uskon, et jos mä oon väärässä, niin mä niinku saan anteeks, mikä on niinku tosi raju juttu mut mun mielestä tota nyt ois muutoksen aika eiks yeah. Ja mä takaan, että multa löytyy ystävyydes ja löytyy yhteistyös ja niinku avunannos löytyy.
Mä oon tavallinen ihminen ja tolleen ja mä en oo syntyny mihinkää niinku valtaperheeseen mä luulen ja meidän äänellä pitäis olla enemmän tilaa, niinku verkossa niinku prosessissa. Hei yks tosi järki kansanedustaja puhu vähän niinku samaa. Et niinku yhteiskunnassaki on niitäki jotka tajuu, ne on tosi kovii talousmiehii ja niil ois kysyntää yksityiselläki puolella, mut ne vetää silti tätä.
Ja kyl mä uskon, et niinku noi hallintopamput ku väki ei osallistu ku yhteiskunta on niin jähmee nii kyl ne vähitellen tajuu et tää mesits mikä mulla ja meillä on niinku verkossaki ja mitä ei niinku tartte kannattaa jos ei voi sitä hyväksyy mut voi tulla niinku tukeen ja keskusteleen jutskista ja on niinku postmoderni ja kansainväline ja tosi freesi ja niinku tutkittu juttu, mä nimittäin valmistelen niinku mun väitöskirjaa ja oon lanseerannut tän uuden käsitteen nii kyl se niinku on se mitä me tarvitaa. No joo mun täytyy ny lopettaa ja mennä mut tosi kiva jos sä viittit lukee tän ja antaa sun aikaas emmä millään pahalla tää oli vaa yks tällane ja hymyillää ku niinku tavataa.
4. PIENIHMISEN PROFIILI
Pienihminen
Pienviljelijä oli ennen sellainen, jolla oli jokunen hehtaari viljeltävänä ja muutama lehmä sekä muita kotieläimiä. Talvella työskenneltiin metsässä, kesällä pellolla.
Yli kolmen lehmän omistaja ei ehkä enää ollut pienviljelijä. Yli kolmen lehmän henkilö kuului Maalaisliittoon. Alle kolmen lehmän henkilö oli kommunisti. Opettaja, joka oli vähintään ylioppilas ja huikeimmissa tapauksissa jopa maisterisihminen edusti viran puolesta Kansallista Kokoomusta.
Tilakoot ovat Euroopassa muuttuneet eikä pienviljelijöitä enää ole.
Jäljelle jäävä vaihtoehto on olla pienihminen.
Pienihmisellä on maailmassa yleisesti ottaen vilu. Hänen sydäntään lämmittää kaksi tai kolme ajatusta, joiden hän uskoo pitävän paikkansa.
Pienihminen toivoo, että suhdanteet eivät osuisi omalle kohdalle ja että hän saisi hiljaisesti ja salaa vaalia sitä, mikä on hänelle kallista.
Kalleimpiin kuuluu Cezannen maalauksen kopio huoneen seinällä. Ei ole koiraa karvoihin katsomista, voisi lainata tunnettua kansanviisautta, pienihmisellä on tyylitajua. Emme aina tule ajatelleeksi, että ehkäpä pienihminen on ollut nuoruudessaan merillä.
Pienihminen seuraa hieman huolissaan uutisia, mutta on vakuuttunut siitä, että asiat eivät ole siten kuin uutiset, jotka ovat hänen näkökulmastaan maksettuja mainoksia, väittävät.
Pienihmisellä on kenties vihko tai jopa blogi, johon hän kirjaa havaintoja ja mietteitä. Hän on katsonut sisäänpäin tuhannen sylen syvyyteen, josta hänen on vaikea tunnistaa itseään, mutta joka katsominen edustaa hänen käsitystään kansalaisvelvollisuudesta. Hän on katsonut ympärilleen, nostanut hattua ohikulkijoille ja toivonut, että nämä eivät toteuttaisi häneen kohdistuvia hyötyä tavoittelevia aikeitaan. Pienihminen on oppinut sopivan määrän kyräilevää orientaatiota.
Pienihmisen mökin pikkuportilla on anopin kuva ja teksti: täällä vartioin minä. Pelotteen suoman rauhantunteen voimasta pienihminen saattaa lehteillä tietonsa lähteitä sekä virittäytyä iltaan, joka pysähtyy, on tumma ja täynnä yksilön sisimmästä nousevien kysymysten vastaamattomuutta.
Pikkutunneille tultaessa pienihminen vetäytyy levolle, yöpuulle. Hän oikahise vartensa, puhaltaa kynttilän sammuksiin ja kääntää selkänsä huoneeseen päin.
Silloin hiiri uskaltautuu kolostansa ja käy kiinni pienihmisen leipälautaselle unohtamaan juustoon. Tästä opimme, että pienihminenkin voi olla hyödyllinen ja tehdä hyvää.
Pienihminen taksissa
Oli synkkä ja myrskyinen yö.
Illallisen jälkeen tuli tarve ottaa taksi.
Taksimies keskusteli kiivaasti kännykkäänsä, mutta kuittasi sentään osoitteen. Porina ja selvitys jatkui.
Vihdoin, melkein perille päästessä, toimitus päättyi ja kuski kääntyi takapenkin suuntaan:
- Yöhön lähtee ilman vaatteita - ja avioero äitillä alla.
- Ai että minkäkö ikäinen.
- 16-vuotias
Kaarrettiin ABC-asemalle hakemaan pastillereita.
- Kipaisen tuossa äkkiä, anna mies mittarin rauhassa raksuttaa, ei vie kauaa.
Jonossa tyttö.
- Ei mulla mitään kiirettä.
Kassa hinkkasi viivakooditunnistimella aaneloselle liimattuja tarroja. Koneessa luki että pullonpalautus.
Kesti. Mittari raksutti.
- Ei mulla kiirettä.
Takaisin taksiin. Kuski oli pukenut tilanteensa aforismiksi, jonka tahtoi jakaa yksinäisen kulkijan kanssa:
- Parempi oes ellää nuhteesa kuin öijen valloissa.
Pienihminen Ostoksilla
Pienihminen meni ostoksille Lidliin, mutta ei löytänyt polvihousuja ja käkikelloa.
Kassalla syntyi ongelman kohtaanto. Kassan takana ei ollut tiskiä, johon ostokset mahtuisivat. Lisäksi seuraava asiakas jo tunki päälle. Ilmeisesti idea oli se, että tavarat pitäisi laittaa takaisin kärryihin ja viedä ulos, pienihminen oivalteli.
Se kun vaan ei ole suomalainen tapa, hän murahti mielessään. Turha luulla, että kansa koulutetaan tällaiseen tapaan. Idea ei tule valtaamaan meillä alaa, koska muissa marketeissa ei niin menetellä ja porukka on aivan liian laiska opettelemaan markettikohtaisia pakkaamistapoja.
Pienihminen katsoi pitkään lattiaan, sitten kassaan, myyjään ja vihdoin myyjän takana avautuvaan autiuteen. Hän jatkoi pohdiskelujaan: Esimerkki on valaiseva. Jos tahdot menestyä, ota huomioon olosuhteet. Älä veli hyvä hiihdä nurmella ja älä sisko hyvä ui pilvissä.
Näitä miettiessä pienihmisen mieleen tulvivat kaikki muutkin maailman vääryydet.
Eurooppalaisista sivistyskansoista sanotaan, että ne ovat tehokkaita. Olen eri mieltä, murisi pienihminen hampaidensa välistä. Mielestäni ne ovat niin tehokkaita, että teho on muuttunut tehottomuudeksi.
Luultavasti tämä on syy siihen, miksi suomalaiset voivat pahoin Euroopan Unionissa. Sen byrokratia, joka koskettaa jokaista suomalaista työpaikkaa nykyisin, on lampaan aivoista, toimimaton, jonninjoutava ja olosuhteisiin sopimaton.
Pienihminen katseli ympärillään ostelevia asiakkaita ja kurottautui varpailleen näin mutisten: Kaikki Eu-byrokraatit tulisi laittaa mielentilatutkimukseen, jossa selvitetään avaruudellisuuden tajua. Kävisi ilmi, että heillä ei ole sitä lainkaan. Hillittömät summat rahaa osoitetaan täysin mitättömiin asioihin, joita sanotaan projekteiksi. Projektin tuloksena on jokin kaavake sekä suuri määrä raportteja, joita kukaan ei lue. Ja sitten tähän projektihallintoon sotkeutuu vielä tämä suomalainen keksintö, että vessaankaan ei saa mennä, jos ei ole alan mestarikoulutusta ja asiasta kolmikantaelimessä keskusteltu! Tämä on opittu edelliseltä ohjelmakaudelta. Kohta alkaa uusi. Hyvien käytänteiden edistäminen on yksi teemoista, mutta pelkään, että ei tule tuottamaan kuin lisää paperia.
Kyllä pienihminen tiesi. Olisi hänellä ollut vielä muutakin valittamista, mutta antaa olla, sano. Kyllä tämä nyt yhden vääränmallisen kassan analyysiksi hänen mielestään riitti, kyllä jämpti on niin.
Oma hyvä suoritus ja mihinkä se riittää
Kuluneen viikon aikana on urheilutaivaallamme nähty autoilevan kansamme hämmästykseksi ja ihailun kiihkoksi näytelmä, joka muistuttaa Feniks-linnun nousua tuhkasta. Lenkkeilijänuransa keskivartalolihavuuden painosta ja muustakin murtumasta hajonneiden polvien takia lopettanut ja jopa keppiin tarttunut, outoa jalkapöytäsärkyä kokenut sankarimme on ottanut ververinsä ja noussut. Puku ei ole sinivalkoinen, mutta punavalkoinen kuitenkin, ja sen liitoa keväinen auer, tuo pitkän poudan jälkeinen siniharmaa ilman samennus, on saanut tervehtiä tytönkasvoineen.
Mitä tuumiikaan heräävä luonto niin pellon pientareella kuin ihmislapsen sydämessäkin nähdessään sankarimme palaavan rakkaille lenkkipoluilleen, noille taisteluareenoille, joille hänen tasaisen mutta matkaa vääjäämättömästi tappavan juoksunrullauksensa uhri on hikikarpaloin vuodatettu? Kuinka livertävätkään kevään linnut, jotka palajavat kaukomailta kotiinsa kuin vain katsoakseen ja tervehtiäkseen tätä yhtä: yksinäistä juoksijaa maan sydämessä tarmokkaana ja periksiantamattomana tavoitteenaan murskata tuo karmea, hirmuinen kahdeksan minuutin aika yhdellä kilometrillä?!!!?
Tuossa taipuvat nyt nuo metrit, joiden anteeksiantamattomuutta vastaan hän on asettautunut ratki yhdeksänkymmentäkiloisella painollaan ja huiskealla sadankahdeksankymmenenviiden senttimeetterin korkeudellaan; ensimmäiset kaksisataa metriä jopa ilman hengästymistä, sitten parisataa lisää ja jo huohotuttaa. Mutta sankarimme askel ei lakkaa, ei taivu sykemittarin julmaan piipitykseen: liikaa, liikaa, liikaa. Viisaan varoitus kaikuu, ei, se takoo päässä, mutta ihmeemme mieli on luja ja päättäväinen: ei muuta kunniaa kuin periksiantamattomuuden suoma kilpa. Kaikkia nykyaikaisen lääketieteen lakeja uhmaten ja rikkoen rullaa hän jalkoineen kuin vuortenpainot kohti ensimmäistä kilometriä mäessä, joka kaartuu ylöspäin huimaavat 7 astetta kulkien hengityksen lähes salpaavassa, merenpinnasta yli sataan metriin kohoavassa avarassa maailmanlaen korkeudessa.
Matka taittuu. Paikoilleen vauhdista jähmettyneet kilpaveljet ja siskot ohittuvat. Asfaltti huutaa alla, hiekkatie voihkii. Yksinäinen reklaami, joka kuuluttaa kaikkialle R-kioskin kiihottavia houkutuksia, ei ulotu demonilauman voimaan yltyvine houkutuksineen, suklaineen, videoineen ja lottokuponkeineen, urhomme sankariteon esteeksi sekään. Ja nyt, hyvät ihmiset, on tultu katkeamattomasti jo kolmen kilometrin käsittämättömän pitkä taival. Mutta periksi ei tule antaa. Aikaa on kulunut 22 minuuttia. Ihmisen alkeisvoimien rajoille vievä suoritus, joka on jäävä aikakirjoihin, on vasta puolivälissään. Se taittuu ylväästi ohi hautuumaan, sen arvoituksellisten puiden ja kivien, jotka tuntuvat kuiskaavan tuuleen: tule, tule. Mutta ei! Ikiaikainen heeroksemme on juuri alittanut ylittämättömät kahdeksan minuuttia kilometrillä ja hänelle langennut yksinäisen uroon arpa kutsuu häntä kohtalontyöhönsä suloisen levon houkutuksesta huolimatta.
Ura nousee, mäki heilahtaa kuin otsaan lyöden sankarimme taittaessa jo neljännen kilometrin raivokkaalla kahdeksan minuuttia per kilometri vauhdillaan. Hänen uusimman urheiluteknologian Halpa-Hallista löytyneet tuotokset, kengät, kuin imevät maata öistä ratsastusta kuvastavan juoksuhurmeen kestossa. Hikikarpalot valuvat kuin uudisraivaajan selässä öisellä suolla, jonne kivinavetta on nostettava ja laiho ravittava. Periksi ei saa antaa hetkeäkään, sillä kellon viisari on armoton ja jokaiselle sama. Aika kuluu. Kronoksenpoika ei salli uhrilleen lempeää katsettakaan. Viisi kilometriä. Kuulkaa, 40 minuuttia. MINÄ ULVON. KÄSITTÄMÄTÖN TULOS! KEVÄT RIEMUAA RAIVOSTA.
Toimija keksii, että Uuno on numero 007
Toimija katsoi kaikki jamesbondit ainakin viidesti. Erääseenkin aikaan hän hankki niitä dvd-levyinä.. Videoiden yhteydessä myytiin aikakausjulkaisua, jossa oli erilaisia tietoja Bondista, hänen vastustajistaan, tehtävistään, laitteistaan ja ystävättäristään.
Toimija viihdytti itseään kuvittelemalla oikeita ja kuvitteellisia kuvauspaikkoja Ateenan Likavittoksella, Prahassa, Venäjän ja Viron rajalla hautajaissaattoa katsellessaan. Kerrankin hän hekotti ystävänsä kanssa koneessa Bejingistä Helsinkiin väsynyttä hekotusta: Bond has arrived. Activate the system! Ja: thank you, mister Bond.
Hän ajoi Savonlinnasta Kuopioon punaisella Orionilla, jonka hänsepitti Bondin superautoksi, muka laukaisi ohjukset vastaantulevaa rekkaa kohti vaimon seuratessa vaivaantuneena vieressä. Toisen kerran hän pasteerasi Istanbulissa tumma puku yllä odottaen, että nainen lausuisi: ah, commander Bond…
Hän tiesi olevansa yksi monista. Hän pyysi saada pyytää anteeksi, mutta samalla jatkaa tunnustusta: Toimija kirjoitti muistiinpanoihinsa siniseen pikku vihkoon:
Näitä luetellessani, ja luetteloa voisi jatkaa, yllä vain karmeimpia esimerkkejä, olen tehnyt myös seuraavan huomion.
Paljastan tässä lukijan järkytykseksi, että nauran silmät Koljonvirtana Bondia katsoessani. Se johtuu siitä, että tarina on realistisempi kuin on huomattukaan. Kas näin:
Bond on Iso-Britanniassa kehitelty tarina, joka on säilyttänyt elinvoimansa alati nykyiskansain vaiheisiin asti Mutta on toinenkin tarina, joka on versio Bondin arktisesta puolesta ja häneen kohdistuvien asenteiden realistisesta taustasta. Sen suhde Jamesiin on kuin perinteisen eli pertsan suhde luistelutyyliin. Tarinan nimi on Uuno Turhapuro.
Uunon miehitys on ihmeellisen samanlainen kuin Bondissa. Vaimo on M, anoppi Moneypenny ja appiukko Spectre, joka pyrkii kaikin tavoin maailmanherruuteen ja eroon Uunosta. Hartikainen on Q. Uuno-tyttöjä esittävät eri aikojen missit ja kauniit näyttelijättäret Hannele Laurista Satu Silvoon.
James on komentaja (commander), Uuno majuri.
Uunon valtaisa äly ja poikkeukselliset taidot kaikilla elämän aloilla kuljettavat häntä eteenpäin vaivattomasti elämän taistelussa. Hän käyttää hyödykseen uusinta teknologiaa, taitaa erilaiset urheilulajit ja hurmaa jokaisen vastaantulevan hametta käyttävän.
Uunon elämän keskipisteessä on raha ja makea elämä. Hänen kehonsa torjuu kaikki sairaudet vaikka se on topattu moskaa täyteen.
Bond on aina ajankohtainen ja viestii teeman contemporary discussionista. Uunokin tekee niin, mutta hänessä on Jamesia enemmän pysyvää ja ajatonta, muuttumatonta ja turvallista voimaa, joka kestää aikain pauhun.
Tuleeko kellekään mieleen tämän kestävämpiä elokuvasarjoja? Eikö olisi aika tehdä tutkimuksellisestikin jotakin ja nostaa Uuno vertailevan tutkimuksen kautta maailmalle kuin Loordi konsanaan? Epäilen, että Bondin idea on varastettu Spede Pasaselta ja suunnitellen valituksen laatimista Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.
Toimija miettii Petrimaljaa
Toimija näki petrimaljan. Hän ei ollut satavarma, olisiko se ylitsevuotavainen.
Hän tiesi, että perinnäinen vanhan liiton käyttö liittyy bakteeriviljelyyn. Astiaan lorautetaan ager-nestettä, jonka petrifioitumisen, meinaa jähmettymisen, kivettymisen jälkeen siihen laitetaan näyte mikrobeita.
Toimija katsoi Otavan Suuresta Tietosanakirjasta, että bakteereita ovat esimerkiksi kokit ja basillit, joista jälkimmäiset ovat kuin sauvoja. Ne ovat vanhimpia olioita, joita maa päällään kantaa, joten niiden tutkiminen vie suoraan olevaisen ydinosaamisalueelle.
Nämä vanhan liiton oliot ovat ihan sööttejä monet ja ne tulevat iholle sitä puolustaen, mutta osa on ihan sairaita.
Virulenteista bakteereista on harmia mennen tullen ja keskivälilläkin, mutta ei haittaa vaikka tekee kipeää, jos on petrimaljaksi ruvennut.
Kiinnostavaa, mietti toimija. Sitten hänen päässään välähti: petrimalja ei sinänsä eroa sielusta kaameasti vaikka rinnastus ei ehkä heti mieleen tulekaan. Eikä bakteerit jotka puolustavat tai sairastuttavat niin etäällä ole ajatuksista ja kickseistä.
Hän päätti kirjoittaa Kodin Kuvalehden keskustelupalstalle Seuraavan mielipidekirjoituksen: Viisikymppisille annettiin ennen kunnan viiri ja keinutuoli. Voisi tehdä sellaisen muutoksen, että ikää ryhdyttäisiin juhlimaan eri vaiheessa. Iän yksiköksi voisi laittaa pentin. Yksi pentti olisi elämää saman verran kuin runoilija Pentti Saarikoski eli, 45 vuotta. Kun henkilölle tulee täyteen yksi pentti, hänelle voitaisiin antaa työpaikan puolesta petrimalja.
5. NÄILLÄ LAKEUKSILLA EI KÄNNYKKÄÄ PILKATA
Kyborgivävy
Kerrotaan, että insinöörit suunnittelivat teknologian levätessä vielä vanhassa ajassa vävysäädintä. Vävysäädin olisi ollut anopin käytössä oleva kaukosäätimen näköinen kones, jonka käskyt olisi kytketty aivopestyn vävyn aivojen sähkökemiallisiin funktioihin siten, että painamalla nappia 1 vävy veisi roskat ja painamalla nappia 2 vävy ajaisi nurmikon. Ja niin edespäin.
1960-luvulta alkaen on kuitenkin edetty rutkasti eteenpäin näissä vaikeissa kodinteknisissä kysymyksissä. Tuolloin syntyi ajatus kyborgeista, jotka yhdistävät kyberneettisiä ja orgaanisia toimintoja. Kuten tiedämme, kyborgit ovat ruumiskoneita, joissa kyberneettiset säätelyjärjestelmät toimivat ruumiin autonomisten säätelymekanismien kanssa.
Yksinkertaisimmillaan kyborgi on tietokoneensa äärellä istuva henkilö. Kirurgiassa on käytetty ajatusta hyväksi valmistamalla esimerkiksi proteesikäsiä, jotka on kytketty ruumiin orgaanisiin säätelyjärjestelmiin. Fiktiivisiä kyborgeja on tietysti vaikka kuinka paljon, esimerkiksi Star Trekissä.
Kyborgin ei kuitenkaan ole välttämättä oltava ihmisruumiin jatke. Se voi tietysti olla myös 'luonnollisista' materiaaleista valmistettu nukke, joka on yhdistetty keinotekoiseen hermoverkkoon. Tällöin on valmistettu oppiva ja älykäs nukke, joka osaa kaikenlaista, joka 'näkee', 'kuulee', 'kävelee', keskustelee jne.
Taannoin nähtiin ihmisen näköinen nukke, jota nipponilaisprofessori innoissaan esitteli. Professori totesi, että nukella tulee olemaan käyttöä esimerkiksi hyvinvointipalveluissa eräänlaisena apuhoitajana.
Emme enää tarvitse vävysäädintä. Sen sijaan voimme korvata itse vävyt kyborgeilla! Tuloksen voisi kuvata nasevasti kolmella sanalla: ihanaa, ihanaa, ihanaa. Vai pitäisikö vävylogisena imperatiivina todeta pikemminkin: hanaa, hanaa, hanaa.
Kyborgivävyn voi opastaa tekemään keskeiset kodintyöt. Mutta sen kanssa voi istuskella myös kahvilla ja rupatella. Siihen voidaan tallettaa vaikkapa kaikki Toivelaulu -kirjasarjan osat, joita se pyydettäessä lauleskelee mielenvirkistykseksi. Äänen voisi kopioida Carusolta.
Esimerkiksi Kauniiden ja Rohkeiden Ritge Forrester voisi olla kysytty nuken malli, mutta tilauksesta voitaisiin valmistaa muidenkin selebriittien kopioita. Millainen olisikaan Kesäpäivä kangasalla, jos huolista vapaana kuuntelisi, miten Ritgen näköinen kyborgi naulaisi kattoa ja laulaisi Caruson äänellä On lautalla pienoinen kahvila. Hetken kuluttua kun pihalle vilkaisi, lihaksikas yläruumis paljaana nurmikkoa ajeleva kyborgi loisi vihreyttä kaikkialle.
Siinä tilanteessa voisi joustaa elävän vävyn, tuon vatsoittuneen vetelyksen, suuntaan heittämistään nuhtelevista katseista ja päänpyörityksistä. Siis: ÄLÄ TAPA VÄVYÄSI. ANNA KYBORGIN HOITAA LIKAINEN TYÖ!
Tämä on kodintekniikkaa. Mutta vieläkin laajemmat autereet aukeavat. Perustetaan syrjäseudulle kyborgitehdas. Siinä puhutaan heti tuhansista työpaikoista elektoniikka-asentajista plastiikkakirurgeihin. Tehdyt kyborgit lähetetään kyläkoulujen oppilaiksi sekä lähiöasujiksi pienemmille paikkakunnille, joiden perusterveydenhuollon väkimääräksi on asetettu 20 000 asiakkaan minimi. Kyborgien myötä syntyy palveluiden tarvetta ja kulutusta. Ne voivat tehdä töitä iloisin mielin 100-vuotiaiksi.
Kyborgien ainoa ero meihin on se, että ne eivät käsitä.
Taiderobotti
Opetusministeriö on asettanut innovaatioyliopiston yhdeksi kärkihankkeistaan. Siinä yhdistetään bisnes, tekniikka ja taide ja vallataan Aasian markkinoita. Seuraavassa kerrotaan asian kodinteknisistä ulottuvuuksista sekä keksitään yllättäviä asioita, joita tulevaisuudessa tullaan keksimään muuallakin.
Kun luovaa taloutta kehitetään, kannattaa muistaa, että kansainvälisillä nousevilla markkinoilla paska myy. Jos markkinoille tahdot käydä nyt, niin likaviemäriin peräti kyllästyt.
Niin yksinkertainen asia ei tietenkään ole, että mennään vaan messuille ja sanotaan, että tässäpä teille 5 paunaa aitoa suomalaista peetä, 5 euroa pauna, tehkääpä hyvin. Skeida tulee parfymoida. Tämä tarkoittaa sitä, että siihen pitää liittää aitouden vaikutelma ja viittaus johonkin todella huippulaatuiseen siten, ettei erityisesti kuluttaja, mutta ei liioin laatusertifikaatin myöntäjä voi millään muotoa osoittaa, että kyseessähän on silkka lantakasa.
Joka tämän ongelman ratkaisee, tulee menestymään luovan talouden massamarkkinoilla. Suomessa on menestytty aikaisemmin kyllä luovan talouden markkinoilla, mutta lähes kaikki maailman kentillä menestyneet kulttuurituotteemme ovat eräitä kirjallisuuden tapauksia lukuunottamatta hyvin rajatun ja valikoituneen, maksukykyisen eliitin ulottuville tulleita.
Glogalisaatiossa on kyse siitä, että kohderyhmäksi tulevat maksukyvyttömät massat, joille luovan talouden tuotteita on myytävä kuin kännyköitä.
Miten tämä tehdään?
Vastaus, ystäväin, on tuulessa: kehitetään robotti, joka jäljentää suomalaisen taiteen kultakauden teoksia. Suunnitellaan se sellaiseksi, että kyseessä ovat aidosti maalatut teokset, joissa siveltimenpainot ja öljyvärin määrä on tarkasti laskettu. Robotti voi olla kyborgi ja sille voidaan antaa jonkun tunnetun tekijän ulkonäkö, esimerkiksi Gallen-Kallelan, Edelfeltin tai Halosen. Kyborgista voidaan ottaa valokuva, joka myydään jäljennösten myötä ostajalle kyborgin signeerauksella oheistettuna. Tämä on tietysti oma pikku työnsä. Toinen työ on tehdä maalausohjelma, jolla taiderobotti toimii.
Suomalaisen taiteen kultakauden työt ovat kiistämättä ja epäilemättä huippulaatua, jota kuka tahansa mielellään pitäisi seinällään. Näin tuotteessa on parfyymi ja lanta kauas talikoitu.
Toisaalta yksikään taulu ei ole aito vaan robotin tekemä halpakopio, joskin kyllä maalattu.
Jos tähdätään Yhdysvaltoihin, myyntimenestys on pomminvarma. Jos myydään vaikkapa robotin maalaamia Sammon takomisia 100 dollarilla kappale vaikkapa 500 000 jenkkikotiin, on helppo laskea, millaisiin tuloihin ylletään. Samaa jäljennöstä voi myydä Aasian markkinoille 5 euron kappalehinnalla 30 miljoonalle ostajalle. Yksi taulu, Sammon taonta, tuottaa tässä huikeita summia.
Toinen robottiaihe: Ajetaan Sibeliuksen tuotanto älykkääseen sävellyskoneeseen ja käsketään sitä säveltää materiaalista 8. sinfonia. Tehdään jonkin verran asetuksia, muun muassa valitaan cantus firmukseksi Galen-Kallelan hautajaisiin sävelletty Surusoitto, joka Aino Sibeliuksen Joonas Kokkoselle kertoman mukaan on osa tuhottua 8. sinfoniaa.
Mikä sensaatio! Sibeliuksen 8. sinfonia ilmestyy 50 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen ja yli 60 vuotta sen jälkeen, kun säveltäjä poltti sen Ainolan takassa.
Ja sitten eikunlevyttämään. Vänskä ja Lahden sibbesoundi levylle ja halpakopiot kaikkialle maailmaan myyntiin.
Rantatsuippi olympialajiksi
Tsuippikansan kesän häpeämätön kliimaksi on rantatsuipin maailmanmestaruuskilpailut Lohijoen hiekkasärkillä. Tapaus on kunnankin sekä erittäinkin sen alueella toimivien yrittäjien kannalta mahtavin ase veroprosentin nostotarvetta vastaan. Sadat rantatsuipin ystävät kokoontuvat jo edellisenä iltana paikkaseudulle valloittaen sen parkkipaikat, motellit, hotellit, maatilamatkailukeskukset sekä ravintolat. Olutta, makkaraa ja pitsaa kuluu ja hellehattujen kauppa kukoistaa. Erityisen suosittu aterianautinto on tänä kesänä liittynyt Lumppi-nimiseen mallasvalmisteeseen, josta paikallinen pitopalvelu on valmistanut maittavaa keittoa.
Paljon tietysti joudutaan vapaaehtoisaikaa uhraamaan, sillä paikallinen tsuippiseura omistautuu kisan järjestelyihin yli synkän talven. Toisaalta annettu aika täyttyy iloisella mielellä, sillä raadannan ankeissa saleissa pilkahtaa kesäinen valo koittavan tsuippikilpailun aamunkoina. Sen varassa jaksaa mittaamattomia kertoja paremmin kuin energialampun alla maatun kunnon ylläpidon voimasta.
Ja sitten, vihdoin, elämys alkaa.
Mikä on tsuippi?
Tsuippi on hämmästyttävän yksinkertainen joukkuepeli, joka on suunniteltu rantalomailijan kunnon ja kiinnostuksen perusteella. Sitä voivat siis pelata eri ikäiset ja kokoiset henkilöt ilman sen kummempia tasoituksen tarpeita. Tsuippi on näin ollen ytimellisesti tasa-arvoinen urheilumuoto, joka edistää ihmisten ja kansojen välistä demokratiaa sekä vahvistaa jalon kilvan aatteeseen sitoutunutta urheiluliikettä.
Tsuippikenttä on aivan tavallinen pesäpallokenttä, kunhan se sijaitsee vain rantahietikolla. Kullakin pesällä on pesävahdin sijasta tikkataulu. Peliä pelataan siten, että heittäessään napakympin, pelaaja saa kuningastsuipin, joka merkitsee sitä, että hän suorittaa kaikki pesät yhdellä heitolla. Mikäli hän heittää yhdeksöisen, pääsee hän kakkospesälle ja mikäli kahdeksoisen, hän etenee ykköspesälle. Mikäli pelaaja heittää tämän alle, hän palaa.
Yksi rantatsuippiottelu muodostuu kahden joukkueen pelaamasta kolmesta erästä. Joukkue, joka on voittanut useamman erän, on voittaja. Yhden erän voittaa joukkue, jolla on vähemmän paloja. Lisäksi tasoitusta saa ajasta. Näin kuningastsuipit ovat kullanarvoisia tässä tasa-arvoisessa pelissä. Joukkueessa on viisi pelaajaa, jotka voivat olla miehiä, naisia, vanhuksia ja lapsia – tasa-arvoa sekin!
Tsuippiin ei liity samaa pelonomaista tunnelmaa kuin pesäpalloon, jossa toisen joukkueen pelaajat joutuvat olemaan lyödyn pallon kohteina. Näin tsuippi tukee myös kansojen välisiä rauhanomaisia suhteita. Toisen joukkueen pelatessa kussakin erässä (tätä kutsutaan tsuippivuoroksi, sisäpiiriläisittäin tsuippikseksi), toinen joukkue ei ole kentällä, vaan sen sijaan ottaa Aurinkoa ja nauttii virvokkeita ja Lumppia rannalla. Pelaajaa, joka käy kertomassa toiselle joukkueelle, että nyt on näiden tsuippivuoro, kutsutaan tsuippaajaksi.
Suomen tsuippiliiton toiminnanjohtaja Kurt Ensio Pohjanmaan-Savolainen on kiinnittänyt huomiota siihen kunnallispoliittisesti tähdelliseen seikkaan, että toistaiseksi rantatsuippia voi pelata vain kesäisin. Lajin kasvaneen suosion tähden olisi tarpeellista ryhtyä toimenpiteisiin, joiden voimasta uimahallien laajentamisia suunniteltaessa niiden yhteyteen rakennettaisiin tsuippikenttiä. Pohjanmaan-Savolaisen ehdotus on saanut ilahtuneen vastaanoton tsuippia rakastavassa kansanosassa ja se on ilmoittanut äänestävänsä seuraavissa kunnallisvaaleissa vain ehdokkaita, jotka sitoutuvat jyrkästi tasa-arvoa ja rauhaa edistävien tsuippikenttien rakentamiseen rantatsuipin laajentamiseksi talvitsuipiksi.
Mutta ei tämä vielä mitään. Tsuippiliitossa on oivallettu, että innovatiivinen sen toiminnanjohtajan olla pitää, innovatiivinenpa hyvinkin. Niinpä tyhjään eivät ole odotukset valuneet, kun on kuultu tämä Pohjanmaan-Savolaisen ehdotus, jonka mukaisesti tsuippi tulee saada olympialajiksi.
Pohjanmaan-Savolainen lausuu: ”Suomen tsuippiliitto ehdottaa rantatsuippia olumppialajiksi sen tasa-arvoisuuteen, rauhanomaisuuteen ja olumppia-aatteeseen perustuen. Lisäksi toivon, että Lumppi valitaan viralliseksi olumppiajuomaksi.”
Suomalainen visio
Tulevaisuuden Suomi on hurmioyhteiskunta, jossa teknologiaa, luovuutta ja etiikkaa hyödyntäen kansallinen potentiaali on vapautettu tavalla, jonka seurauksena kaikki saavat kaiken. Kokonaisvaltaisen kaikki kaikille –periaatteen toteutuessa suomalainen yhteishurmio välittyy yksilöllisissä interaktiivisissa hivelypinnoissa, jotka syntyvät teknologian, luovuuden ja etiikan välinein toteutetussa vapaaehtoisessa, yksilöä ja yhteisöä arvostavassa oppimisympäristössä.
Lähivuosina tapahtuva hurmiovallankumous merkitsee kaikille avoimen suomisivuston syntymistä. Luovuuden, tekniikan ja etiikan kukoistavimmat saavutukset synkronoidaan digitaaliseen muotoon, joka jaetaan jokaiseen suomalaiseen talouteen. Uusi digitaalinen, hivelypinnat realisoiva ympäristö on talouksille ilmainen eikä se tarvitse minkäänlaista huoltoa, koska kyseessä on itsekorjaava, hermoverkkomallinnukseen perustuva oppiva hurmio-orgaani.
Valmistautuminen tähän aloitetaan välittömästi ja asiaa varten perustetaan superministeriöön oma osastonsa, jossa on kaikkien poliittisten puolueiden sekä intellektuellien edustus. Osastossa toimivat pysyvissä virkasuhteissa hurmiovaltuutetun lisäksi yli- ali- ja keskihurmiotarkastajat. Osasto koordinoi kansallisesti omintakeista hurmiokehitystä kansainväliseen toimintaan kiinteästi osallistuen. Suomi sitoutuu Istanbulin sopimukseen, jonka mukaisesti eurooppalainen menestys muotoutuu mosaiikkina, jossa Bysantin, islamin ja Kemal Atatürkin länsimaistamisprojekti on länsimaistettu. Hurmioyhteiskunnan kaikki kaikille –periaatteen kannalta olennaiset hivelypinnat klusteroidaan minihivelöinneksi systemaattisesti. Kullekin minihivelylle laaditaan kolmikantatoiminnan avulla ohjeistus, joka on linjassa yleisen hurmio-ohjeistuksen kanssa ja josta säädetään Mikrohivelylaissa.
Säädettävän lain kannalta on olennaista todeta, että maassa tavoitellaan hurmiokertoimia, joiden kannalta alle 20 megawatin hivelypinnat ovat yhteensopimattomia. Uudenmuotoisten, nykyisiin verrattuna huomattavasti tehokkaampien ja tuottavampien energialaitosten suunnittelu on välittömästi aloitettava.
Jokaisesta hurmioyhteiskunnan keskeisestä muutosaskeleesta tulee tiedottaa julkisesti. Vanhan mallinen suljettu kehittämistoiminta on mahdoton tapa edetä teknisesti, luovasti ja eettisesti. Edelleen on huomattava, että mitään keskeneräistä ei voida katsoa hurmioyhteiskunnan kehittämisvaiheiden komponentiksi. Hurmiofoorumit tulee rakentaa suomisivuston hivelypintojen yhteyteen siten, että tätä ongelmaa ei synny.
Uusien teknologisten, luovien ja eettisten ohjaamiskäytänteiden avulla suomisivustossa ja sen hivelypintaklustereissa syntynyt hurmiovallankumous ja hurmioyhteiskunta merkitsee nykyisen henkisen kuormituksen ja siihen liittyvien massoitusongelmien ratkaisua: kaikki kaikille –periaatteen systematisoimassa hurmiossa kukaan ei tarvitse mitään sillä kaikilla on kaikki. Vanhat lapsiperheitä tai vanhuksia koskevat tulonsiirtokysymykset jäävät kehittymisen agendalta, koska nämä ryhmät ovat liudentuneet tasa-arvoisiin, luoviin, teknologisiin ja eettisiin hivelypintaklustereihin jokaiseen talouteen kustannuksitta saatetuissa digitaalisissa suomisivuston ympäristöissä, joita ohjataan uudella, teknisellä, luovalla ja eettisellä järjestelmällä.
Hurmioyhteiskunnan ja sen toteuttamisen kannalta olennainen teknologinen, luova ja eettinen digitaalinen suomisivusto hivelypintaklustereineen merkitsee valtiontalouden uudelleen suuntaamista lähitulevaisuudessa. Keskeistä tässä on, että nykymuotoiset huomattavan kustannusrakenteen synnyttävät ja sellaisina kassavirtaa ohjaavat kohteet lakkautetaan. Niiden lakkauttaminen merkitsee kuitenkin hurmioyhteiskuntaan siirtymisen rakennemuutosta, joka ei toisin sanoen merkitse vanhojen rakenteiden sisältöjen loppumista vaan niiden synkronoimista uudentuneina uusiin digitaalisen suomisivuston systeemeihin. Tiede, taide, opetus sekä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuolto digitalisoidaan tyystin kaikki kaikille –periaatetta teknologisesti, luovasti ja eettisesti soveltaen siten, että nämä vanhat instituutiot siirretään sähköisesti jokaiseen talouteen, mutta niitä ei digitaalisten pakkausongelmien vuoksi erotella vaan sen sijaan ne synnyttävät yhteishurmion, joihin taloudet yksilöllisten valintojen mukaisesti osallistuvat sen mukaisesti, minkä hivelypintaklusterin kautta ne orgaaniin osallistuvat. Osallistuessaan yhden hivelypintaklusterin kautta orgaaniin, jokainen talous saa kaiken, sillä hivelypintaklusterit muodostavat pikemminkin uudenlaisia positiivisia ja iloisia tyylejä kuin rajattuja sisältökokonaisuuksia, joihin ei itse asiassa sisältyisi kaikki.
Huumoridirektiivi
Euroopan Unionin ytimen kerta kaikkiaan ja suorastaan halkaisee äsken tehty päätös, jonka mukaisesti yksi EU:lta puuttuu ja sen mukana kaikki: huumoridirektiivi.
Euroopan Unioni on päättänyt säätää huumoridirektiivin, jossa huumori on määritelty ja sen viljely luokiteltu kolmeen tukialueeseen. Eniten rahaa maksetaan saksalaisille (ykköstukialue), sitten ranskalaisille (kakkostukialue) ja sitten arktiselle vyöhykkeelle (peteliukset ja baltit). Muualla Euroopassa huumoria ei sitten viljellä.
Ykköstukialueen huumori on tällaista:
Konrad tuli Suomeen. Hän näki miten orava juoksi tien poikki. Pieni maa – pieni kettu, veisteli Konrad.
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII tuhmasanasentään, VOIIIIIIIIIIH jeskamandeera ja ah hah hah ma tukehdun.
Jetzt du: Konrad tuli Suomeen. Hän näki miten orava juoksi tien poikki. Pieni maa – pieni kettu, veisteli Konrad.
Huumoridirektiivin avulla huumori saadaan tehokkaammaksi ja tuottavammaksi. Eurooppalaisten kansojen yhteenkuuluvuus vahvistuu hilpeän tunnelman lisääntyessä.
Eurooppalaisissa yrityksissä on havaittavissa huomattavaa osaamisväsymystä eli toisin sanoen työntekijöiden otteen herpoamista ja työkulttuurin löystymistä. Vastaus tähän tuottavuuden laskua synnyttävään ilmiöön on hauskojen juttujen lisääminen huumoridirektiivin avulla.
Huumoridirektiivissä säädetään, että jokaista työpäivää kohti euroalueella on käytettävä 8 minuuttia direktiivissä säädetyn muotoiseen huumoriin jokaisen tasatunnin läheisyydessä.
On luotava yhdenmukaisen eurooppalainen huumori! Siinä ratkaisu. Miksi kukaan ei muistanut, että onnistuneet ratkaisut ovat positiivisia ja iloisia innovatiivisia vallankumouksia! Otetaan tuo ikivanha ase, nauru, käyttöön ja kyllä se siitä!
Sosiaali-, koulutus-, työvoima-, ja huumoripolitiikka tulee nähdä yhdessä. Pitää saada aikaiseksi Berliinin sopimus, jossa tämä asia hoidetaan kuntoon.
Se on tämän eurosukupolven velvollisuus!
Tiedetään jo etukäteen, että Britannia jää Berliinin sopimuksesta ulkopuolelle, mutta Ruotsi ja taatusti Tanska, missä ollaan kauhean vitsikkäitä, liittyvät siihen. Näin huumorin kukka on rahapoliittisia erimielisyyksiä valtaisampi. Hyvä, hyvä, huumori!
Seuraava ohjelmakausi täyttyy huumoriprojekteista. Huumorikoordinaattorin määräaikaiset virat pannaan auki huumoriosaamisen kansallisia sovelluksia varten ja huumoritarkastajat nimetään. Pilottihankkeita suosien jaetaan sitten rahaa kansallisille ja vähintäänkin ylimaakunnallisille yhteisnaurun huumoriprojekteille, joissa painotetaan sitä, kuinka paljon huumoria saadaan digitalisoiduksi ja kuinka moni huumorinkäyttäjistä on nainen.
Huumorioppimista tehdään kansainvälisin huumorivaihdoin, jotka ovat ensisijaisesti sähköpostitse hoituvia, mutta myös sellaisia ryhmämatkoja, joissa esimerkkivitsimme Konrad todella tuodaan paikan päälle katsomaan oravaa.
Omavastuu lankeaa siten, että Konradin on itse maksettava matkansa ja majoituksensa. Lämmitettyä ateriaa hänelle ei saa tarjota, sillä se on lahjontaa, mutta esimerkiksi kahvin kanssa tarjottu yksi suklaakonvehti ei ole ongelmallista, kunhan asia on merkitty muistiin ja laskettu kustannuksiin. Lahjonnaksi lasketaan myös kolmostukialueen huumorin kertominen Konradille, joka on kotoisin ykköstukialueelta. Niiden yhteensovittaminen on jyrkästi kielletty ja johtaa huumorin takaisinperintään.
T
ässä muistutettakoon, että virtuaalirahaa ei sitten käytetä huumoriohjauksen kokouksiin, joiden keskeisin tehtävä on laskea projektikautena tuotettujen vitsien määrä.
Vuosittain joku eurooppalainen kaupunki kuten Frankfurt tai Lyon, Uppsala tai Turku saa olla eurohuumoripääkaupunki ja joku maa pääeurovitsinkertoja. Eurovitsit valitaan vuosittaisissa eurohuumorikilpailuissa, jotka pidetään samanaikaisesti Brysselissä ja Strasbourgissa Euroopan Huumoriviraston (EHU) huumoriasiamiehen valvonnan alaisuudessa.
Vetoomus Pluton puolesta
Kansainvälinen tieteilijäkokous päätti Prahassa, että Pluto ei ole enää planeetta vaan kääpiöplaneetta. Näin siitä on tullut tieteellisellä mahtikäskyllä yksi meistä: sijoiltaan pudonnut. Tieteilijät ovat jo jonkin aikaa sanoneet, että aurinkokunnassamme on samankokoisia ja melko samanlaisia kappaleita kuin Pluto. Ei niitäkään planeetoiksi sanota.
Protestoin. Pluto on ja pysyy planeettana, kääpiö tai täyskasvuinen, samanlainen tai erilainen kuin muut, samase.
Argumenttini on se, että Plutolla on ollut 1930-luvulta planeetan historia toisin kuin muilla sittemmin löydetyillä kappaleilla. Pluto on planeetta, koska Mauri Kunnaksen lastenkirjoissa sanotaan niin. Se on planeetta, koska sen takia planeettojen olemassaolo ylipäänsä on helppo opettaa lapsille. Heikompikin oppilas muistaa planeettoja, koska on yksi, joka on samanniminen kuin Mikki Hiiren koira.
Argumentti ajatella Pluto planeetaksi liittyy myös laajempaan tieteenfilosofiseen keskusteluun. Tieteen asema uskomuksen muodostamisen menetelmänä on viimeisen kymmenen vuoden aikana heikentynyt. Tässä yhteydessä on puhuttu ilmiöstä, joka on nimetty nimellä Science Wars. On huomattu, että havaintojen ja niihin liittyvien teoreettisten termien lisäksi tieteeseen sisältyy vaikeasti määriteltäviä ikään kuin ideologisia aineksia ja tästä syystä usko siihen, että asiat ovat juuri niin kuin tiede sanoo, on heikentynyt.
Juuri tieteen hieman heikentyneen aseman takia, tieteen puolesta, vetoan Pluton puolesta. Jos tieteen tuloksiksi muodostuvat sen kaltaiset väitteet, että Pluto ei olekaan planeetta, tiede ensinnäkin joutuu kulttuurin kanssa kitkaan ja toiseksi tekee itsestään triviaalin vaikutelman. Triviaalin vaikutelman vahvistaminen lisää sen heikentyvää asemaa uskomuksen muodostamisen välineenä. Se on sitä, että joopa joo, ei ole vettä, sanoi tiedemies, on vain hookaksoo.
Tieteen aseman kulttuurissa keskeisenä todellisuuden lähestymisen tapana soisi säilyvän ja vahvistuvan. Pluton pudottaminen taivaalta ei auta tässä yhtään.
